Luin loman ratoksi muutamia oppaita henkilökohtaisesta taloudenpidosta, säästämisestä, sijoittamisesta ja sen sellaisista aiheista – mm. Säästökirjan ja Erilainen ote omaan talouteen. Suosittelen etenkin jälkimmäistä. Lueskelin myös aiheeseen keskittyneitä blogeja – näitä tulee säännöllisen epäsäännöllisesti muutenkin vilkuiltua.

Teoksista inspiroituneena ajattelen seuraavassa ääneen omaa talouttani sekä sen suuntia.

Säästämisen ja sijoittamisen tärkeyden ymmärsin jo ammattikorkeakoulussa joskus 2007. Siitä alkaen olen laittanut mahdollisuuksien mukaan pikkupotteja Seligsonin passiivisiin indeksirahastoihin. Nyttemmin tätä pystyy harjoittamaan säännöllisesti  jokaisesta palkkapussista. On minulla jokunen raaka osakekin, kun aikoinaan innostuin sille tielle, mutta sittemmin sijoitusfilosofiani on yksinkertaistunut huomattavasti:

Olen pyrkinyt tekemään sijoittamisesta niin helppoa kuin suinkin.

Minun ei tarvitse olla tietoinen yritysten pörssikurssien heilahteluista tai suuremmin edes yritysten tuloskunnosta. Ohjenuorani on:

  1. Sijoita pitkällä tähtäimellä (minulla sijoitushorisontti on 20 – 30 vuoden tuntumassa, eläkettä varten tässä pääasiassa sijoitetaan).
  2. Hajauta. Maantieteellinen hajautus ei ole mennyt ihan nappiin, sillä sijoitusteni paino on liiaksi Suomessa – Asia on korjattavana. Toimialahajautus tulee rahastojen kautta automaattisesti ja ajallinen hajautus kuukausittain sijoitettavien pottien myötä. Jakoa eri sijoitusluokkiin eli allokaatiota ei juuri ole, suurin osa potista on osakkeissa, korkorahastoissa vain vähän – jako on ehkä 95 – 5.).
  3. Unohda.

Lyhyemmän tähtäimen säästämistä olen harrastanut niin ikään muutamia vuosia. Minulla on laskentataulukko, jossa taloutemme pyörii, ja siellä omat sarakkeet lähitulevaisuden menoille. Siirrän toiselle tililleni tarvittavia eriä lähiaikojen tarpeisiin.

Laskentataulukko esittää myös kuukausittaiset tulot ja menot. Sen avulla on helppo bongata talouden rahanreikiä sekä nähdä, kuinka paljon jää käteen pakollisten menojen jälkeen. Vuokra, sähkö, puhelin, ruoat, kuntosali, opintolainan lyhennys, Audible ja Netflix ovat kiinteitä kuukausittaisia kulueriä. Näiden jälkeen menee siivu rahastoihin, ja tämän jälkeen siivut lyhyen tähtäimen säästötilille – Siellä on esimerkiksi sellaisia ’alatilejä’ kuin matkustaminen ja nuorkauppakamaritoiminta. Pieni kuukausisumma menee lisäksi SPR:n toimintaan. Palkasta ei jää sinänsä käteen mitään:

Optimoin kuukausittaisen lopputuleman nollaksi nostamalla sijoitettavan tai lähitulevaisuuteen säästettävän potin määrää riittävän suureksi (muokkaus 4.8.16: En tiennyt, että tälle on nimikin: Nollasummabudjetointi).

Tuntuvakin säästäminen on mahdollista, sillä meillä ei ole esimerkiksi autoa. Emme myöskään tilaa juuri lehtiä tai kai käy paljoa leffoissa (poikkeuksena Porin Kinokellarin muutamat mainiot esitykset vuodessa – niiden hinta on tosin tuntuvasti valtakunnan perusleffatarjoajaa edullisempi, Netflixistä tulee myös katsottua elokuvia ja sarjoja), baariviihtymisetkin ovat pääsääntöisesti taakse jäänyttä elämää. Kirjat tulee hankittua hyvin pitkälle kirjastosta tai kuunneltua Audiblesta. Joskus käymme ravintoloissa ja kahviloissa, mutta varsin usein laitamme iltaruoan itse. Töissä tulee ostettua lounas Sokokselta tai lounasravintolasta, ja tämä onkin vielä yksi mahdollinen säästämisen paikka.

Onko elämä niukkaa tällaisella säästämisellä? En ole pitkään aikaan ajatellut näitä asioita säästämisen kannalta – Elämässä on niin paljon mielekästä tekemistä, että tilatut lehdet tai ostetut kirjat jäisivät lukematta. Ei meillä olisi liioin tilaa uusille kirjoille. Autoa olisin tarvinnut vain harkitessani takavuosina, akuutissa talouskriisissä, hakemista pölynimurikauppiaan kunnianarvoisaan tehtävään. No, olisihan siitä muutakin etua, mutta ilmankin on pärjätty.

Olen kyllä osannut törsätäkin historian saatossa: Kymmenen vuotta sitten koukutuin rakentamaan vähillä rahoillani kotistudiota ja hankin tuhansilla euroilla analogisyntetisaattoreita. Keräsin tuolloin myös musiikkia. Siihenkin taisi tonni jos toinenkin upota. Sittemmin koukutuin kaikenlaisiin lisäravinteisiin ja yhdysvaltalaisen iHerbin tili näyttää minun käyttäneen pari tuhatta dollaria pilleripurkkeihin. Huh!

Nyt eräs merkittävä kuluerä on vaatekaapin maltillinen uudistaminen, mutta siinä on mielessä pitkä tähtäin: Tarkoitus on panostaa ajattomiin ja pitkään kestäviin vaatteisiin. Esimerkiksi 60 euron jalkineet saattavat kestää pari vuotta, kun taas 300 euron jalkineet kymmenen – Molemmissa vuosikohtainen hinta on sama, mutta ensin mainittuja tulee hankkineeksi samassa ajassa viisi paria (siis käytettyä myös aikaa viiden sopivan parin metsästämiseen).

Tarkoitus on ajatella myös luonnonvarojen säästämistä. En liioin halua maksaa brändin logosta kovaa hintaa – Näinhän on suurimman osan ”laatuvaatteista” kanssa. Se tietyllä logolla varustettu neule maksaa pari sataa ja hinta koostuu puoliksi vaatteesta, puoliksi brändistä. Samanlaisen neuleen (tosin ilman kallista logoa) löydän toisaalta 100 eurolla.

Vanhaakin voi korjata. Olen pyrkinyt tämän ajatuksen suuntaan. Ensimmäistä kertaa vein pyöräni kalliinoloiseen täyshuoltoon, mutta se pidentänee kulkupelin käyttöikää vuosilla. Aikaisemmin ajoin polkypyörän huoltamatta loppuun ja ostin uuden perään. Pyrin pitämään huolen myös esimerkiksi jalkineista ja kaikenlaisesta tekniikasta. Vaikka olenkin kovan luokan uutuuksista innostuja, olen pystynyt pysymään erossa viimeisintä huutoa olevista laitteista – Niiden hinnoissa on todella kova kate etenkin aikaisten omaksujien asiakassegmentille.

Missä kohtaa omaa taloutta tulisi ottaa enemmän haltuun?

Jatkossa mahdollisten teknovempeleiden hankinnan kohdalla kannattaa panostaa käytettyjen tuotteiden etsimiseen. Ne saattavat olla silti uusia, vähän käytettyjä ja näppärästi sisään ajettuja.

Vaatteissakin käytetyt voivat olla aivan hyviä. Olin aikoinaan ahkera kippiskävijä, ja tykkään käyskennellä kirpputoreilla muutenkin. Jotkin ne ovat tosin ajautuneet aikamoisiksi kaatopaikoiksi. Tai sitten myyjät kuvittelevat, että käytettyjä vaatteita halutaan ostaa lähes uusien hinnalla.

Kokkailu on pieni intohimoni (vaimonkin olen onnistunut käännyttämään keittiöihmiseksi) ja aika ajoin tulee intoiltua jonkin sellaisen reseptin kanssa, joka vaatii esimerkiksi 50 euron balsamietikkaa koristeeksi. Tällä saralla täytyy ottaa haltuun enemmän näppäriä perusreseptejä. Itse poimitut marjat, sienet ja villivihannekset olisivat puhdasta säästöä, mutta näiden aktiviteettien kohdalla vastaan tulee usein aikarajoite.

Kahvibloggarille kahvi tietysti maksaa mansikoita, koska 250 gramman pakettia (laadukasta kahvia) ei saa parilla eurolla, vaan kymmenellä tai useammalla. Saan paljon kahveja ilmaisnäytteenä, mutta en tokikaan kaikkea. Kahvin kohdalla laadusta onkin tullut määrää huomattavasti tärkeämpi asia.

Kaiken tämän pohdittuani täytyy todeta, että en ole ollut – enkä tule olemaan – tyyppi, joka laskee kaikki kulut pennin tarkkuudella ja yrittää säästää joka asiassa.

Raha on hienon vaihdannan väline, mutta ainakaan minun elämässäni se ei saa sen suurempaa roolia. Osa laitetaan reilusti säästöön ja osa reilusti elämiseen, aika ajoin makeastikin. Se ei silti estä tekemästä fiksuja päätöksiä vaikkapa seitsemällä kerralla kymmenestä.

Merkinnän kuva: Death to Stock Photo.

Mainokset