Kiertotalous pyrkii maksimoimaan tuotteiden, komponenttien ja materiaalien sekä niihin sitoutuneen arvon kiertoa taloudessa mahdollisimman pitkään. Kiertotaloudessa tuotanto ja kulutus synnyttävät mahdollisimman vähän hukkaa ja jätettä. Usein tuotteille luodaan lisäarvoa palveluilla sekä digitaalisiin ratkaisuihin perustuvalla älykkyydellä. (1)

Käytännössä kulutus perustuu kiertotaloudessa palveluiden käyttämiseen, ei omistamiseen. Yhteiskuntien hyvinvointi ei lisäänny tuottamalla liukuhihnoilta aina vain lisää ja lisää tavaroita. (2)

Kiertotalouteen läheisesti liittyvä määre on jakamistalous. Kiertotalouden voi ajatella pelkistetysti kierrättämisenä ja resurssien tehokkaampana käyttämisenä. Yksi resurssien tehokkaamman käytön muoto on asioiden jakaminen. Jakamistalous pureutuu omistamisen tarpeen vähentämiseen.

Jakamistalouden asiantuntija April Rinne kiteyttää teemasta Helsingin Sanomissa (3) niin hyvin, että lainaan ison katkelman:

”Moni sivuuttaa jakamistalouden hippimäisenä vaihtoehtokulttuurina. Ihmisille kun on lapsuudesta asti toitotettu, kuinka tärkeää on omistaa asioita”, Rinne sanoo ja huomauttaa, että kirjastoverkoston potentiaalia jakamistalouden edistäjänä ei pidä vähätellä.

Suuret ikäluokat kasvoivat yhteiskunnassa, jossa omaisuus määritti ihmisen yhteiskunnallisen aseman.

”Talo, loma-asunto, kaksi tai kolme autoa ja autotalli – näillä asioilla olemme osoittaneet olevamme kelpo ihmisiä, jotka pystyvät huolehtimaan perheestään.”

Omistaminen on passé

Kierto- ja jakamistaloudesta puhutaan tällä hetkellä paljon. Vielä teemat eivät kuitenkaan juuri kuluttajakentässä näy. Meno perustuu edelleen vahvasti osta omaksi, kuluta pois (tai vaihda jatkuvasti muuttuvien trendien myötä), osta uusi -malliin. Kuinoman kaltaiset palvelut luovat kuitenkin murrosta kenttään.

Kiertotalouden klassisia kestotähtiä ovat kirpputorit ja kierrätyskeskukset.

Niihinkin toki liittyy omistamisen teema. Ero on kuitenkin radikaali uuden ostamiseen verrattuna. Kirpputorien voimavara, käytetty tavara, on ollut tosin muutoksen alla:

Ennen tehtiin kestäviä vaatteita ja muita tuotteita. Nykyään ne suunnitellaan kertasesonikäyttöisiksi, yhden ihmisen kulutettaviksi.

Kiertotalousilmiön myötä asia toivottavasti muuttuu.

Takaisin Rinteen haastatteluun:

Tämä [omistamisen] elämänkatsomus ruokkii velanottoa ja johtaa ympäristölle tuhoisaan resurssien tuhlaukseen. Pakkomielteisellä omistamisella on myös sosiaaliset vaikutuksensa, Rinne väittää.

”Surullista ironiaa on, että kun rakensimme omistajuutta suosivan mallin, eristimme itsemme yhteisöistä. Minulla on linnani ja leluni ja sinulla on omasi. En tarvitse naapureiltani mitään. Tuloksena on aika yksinäinen yhteiskunta.”

Kiertotalous on kehittynyt apuvälineeksi, kun luonnonvaramme eivät yksinkertaisesti riitä kiihtyvään kulutusvimmaan (tai kulutustasoon edes silloin, jos se pysyisi nykyisellään). Jatkuva talouskasvun vaade imee resursseja kuiviin.

Maailman kansa käytti jo pari vuotta sitten vuodessa maapallon resurssit keskimäärin 1,5-kertaisesti. Suomalainen 3,5-kertaisesti (4).

Suomalaisen – sinun ja minun – kulutustahtiin tarvitaan vuodessa kolmen ja puolen maapallon luonnonvarat.

Bruttokansantuotteen kehittäminen ja sen aivan liian hanakkaan syyniin ottaminen ovat myös tuoneet eteemme ongelmia. Rinne kertoo:

”…Ei sen [BKT:n] pitänyt olla mikään taloustieteen Graalin malja eikä varsinkaan hyvinvoinnin yleismittari ja poliittisen päätöksenteon perusta.”

”Ekonomisteja ilmiö [BKT:n kykenemättömyys jakamistaloudessa] hämmentää. Oletuksena on, että terve kansantalous perustuu tuottavuudelle, kulutukselle, omistajuudelle ja työllisyydelle. Nämä neljä peruspilaria ovat myllerryksen keskellä.”

Peiliin katsomisen paikka

Lainaanko sitten itse, vai haalinko omaisuutta? Kierrätänkö?

Tunnen jonkinlaista kipinää aihetta kohtaan siksi, että takavuosina yritin ostaa itselleni unelmien elämää. Ja petyin.

Hienoimpia vaatteita, cooleimpia soittimia, menevintä musiikkia ja viimeisintä teknologiaa.

En ole uskaltanut ajatella, kuinka paljon siihen tuhlautui rahaa. Kierto- ja jakamistalousteemat koskettavat minua siis lähinnä taloudellisesta, omistajuuden, näkökulmasta. Toinen näkökulma on huoli ympäristömme tilasta ja tuhosta.

Suomalaisen on valitettavasti maailman helpoin ylikuluttaa, kun ympäristön tuho tapahtuu toisaalla, poissa silmistämme.

Varallisuuden salliessa on joskus suoraan sanoen vaikeaa olla ostelematta. En ole shoppailija – kammoksun ostoskeskuksissa seilaamista ja siitä tulee lähinnä paha olo. Aika ajoin saatan kuitenkin ostaa jonkin asian, jolla ei ole varsinkaan hintaansa verrattuna käyttöarvoa (en osaa myöskään arvottaa näkyviä logoja tai trendikkyyttä, joista maksaminen on minulle, vanhalle änkyrälle, nolla-arvoista – tiedostan kuitenkin niiden funktion esimerkiksi yhteisöön kuulumisen välineenä).

Pyrin kehittämään ajatonta ja aikaa kestävää vaatekaappia, mutta pukeutumisteeman jos minkä ympärillä pyörii runsain mitoin tarvitset ehdottomasti vielä tämänkin vaatekappaleen -ajattelua.

Uuden ostamisesta tulee hetkellinen hyvä olo. Allekirjoitan. Merkittävästi parempi olo tulee kuitenkin siitä, kun olen säästänyt ostosrahat matkaa tai muuta kokemusta varten. Nämä kokemukset tuottavat hyvää mieltä vielä vuosia oston jälkeen. Muutama vuosi sitten ostettu paita sen sijaan saattaa päätyä surullisen virttyneenä kierrätykseen tai lumppulaariin. Mikä on kummassakin panos-tuotossuhde? Yritän siirtyä enemmän omistamisesta olemiseen.

Lainaamista en ole juuri kirjoja laajemmin harrastanut. Olen kirjastojen suuri ystävä. Kirjastojen tulevaisuus jakamistalouden keskeisinä toimijoina, josta Rinne em. jutussa puhuu, on mielenkiintoinen ajatus. Monet kirjastothan lainaavat nykyisin myös vaikkapa konsolipelejä, ja ilmeisesti jopa liikuntavälineitä.

Autoa emme omista. Joskus mietin, että olisihan sellainen hyödyksi, mutta ilmankin on pärjätty. Tämän päätöksen säästövaikutusta en ole laskenut, mutta oletan sen olevan merkittävä.

Asuntoa emme omista. Joskus mietin, että taloudellisesta näkökulmasta sellaisen hankintaprojekti voisi olla järkevä. Muuten en juuri asunnon omistajuutta kaipaa, ja minusta isojen asioiden omistaminen on jollakin tavalla lähinnä ahdistavaa.

Kierrättämistä harrastan siinä määrin, että vanhat käyttökelpoiset vaatteet ja tavarat kulkeutuvat kirpputorille tai SPR:n Konttiin. Kirjat menevät tutuille tai kirjaston tuo tullessas, vie mennessäs -hyllyyn (en tosin vie uutta kirjaa mennessäni).

En ole kansalaisena vähiten kuluttavasta päästä. Suomalaisena todennäköisesti minäkin osallistun maapallon luonnonvarojen tuhlaamiseen ainakin kaksinkertaisella nopeudella.

Yksittäisenä kansalaisena vaikutukseni kokonaisuuteen on pienen pieni verrattuna vaikkapa yritysten toimiin. Ovatko säästötoimet, kierrätys, omistamisen vähentäminen ja asiasta puhuminen siis lähinnä omanarvontunnon nostattamista?

Ehkä sitten sitäkin.

Ensi sijassa ne ovat kuitenkin perhekohtaisen taloutemme ja arkemme tasapainottamista. Sellaisen arjen rakentamista ja pyörittämistä, joka ei perustu velalle, kerskakulutukselle, kuluttaville valinnoille, oman linnakkeen rakentamiselle ja kulmakunnan hienoimpien lelujen omistamiselle.

Minusta niin on paljon miellyttävämpää ja mielekkäämpää elää.

Lähteet

Kaikki lähteet katsottu 2.8.2017.

1) https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiertotalous

2) https://www.sitra.fi/aiheet/kiertotalous/#mista-on-kyse

3) http://www.hs.fi/paivanlehti/31072017/art-2000005308619.html

4) https://www.sitra.fi/artikkelit/yhden-maapallon-kokoinen-elamantapa/

Mainokset