Jälleen on Helsinki City Run takana – tai tarkemmin ottaen koko ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki City Running Day, siis Helsinki City Run (HCR), Helsinki City Marathon (HCM), Helsinki City Marathonviesti, Helsinki City 5 ja Minimarathon.

Juoksin HCR:n kolmatta kertaa, optimistisena tavoitteena ennätys tuntiin ja 45 minuuttiin. Realistinen tavoite oli kahden tunnin alitus.

Kerron aluksi päivän kulusta ja itse tapahtumista, ja lopuksi valmistautumisesta.

Tiukan tapahtumapäivän vuoksi puolimaratonin lähtöjä oli aikaistettu. Niin aikaistui myös aamulähtö Porista ja nousin 6:30 bussiin. Sain onneksi nukuttua hyvin. Bussi oli perillä aurinkoisessa Helsingissä (onneksi kovimmat helteet olivat jo laantuneet) kymmenen pintaan. Suuntasin Töölön kisahallille hakemaan juoksunumeroa ja -paitaa.

Kaduilla näkyi siellä täällä kulkijoita tapahtuman vihreä varustesäilytyspussi selässään.

Helsinki City Run Bollis

Osallistujat fiilistelivät aurinkoa varusteidensäilytysalueen lähellä Bollis-kuplahallin edustalla. Vein omat varusteeni säilytykseen ja suuntasin takaisin Töölön kisahallin maastolle.

20180519_105704 (Large)

Helsinki City Run - alkulämmittely

Kisahallin takamaastolla ensimmäinen lähtöryhmä lämmitteli ja valmistautui lähtöön kello 11:30. Itse olin toisessa lähtöryhmässä, joka kipaisi matkaan 10 minuuttia ensimmäisen perästä.

Tähän väliin todettakoon, että olen aina ihmetellyt, miten sujuvasti 15 000 osallistujan tapahtuma on saatu järjestettyä! Olen ollut 100 kertaa pienemmissä juoksutapahtumissa, joissa järjestelyt ovat huomattavasti heikommalla tolalla.

Juoksu

Tunsin glykogeenin pullistelevan lihaksissani. Starttitorvi pärähti. Viime vuodesta oppineena olin ryhmittynyt joukon keulille. Homma lähti kulkemaan hyvin. Viisi ensimmäistä kilometriä meni kuin siivillä.

Laitoin Endomondon mittaamaan melko tasan pari minuuttia ennen starttia, joten ensimmäinen kilometri meni ajassa 4:36 (tavoitekokonaisaikaan vaadittiin kilometriajaksi viisi minuuttia). Seuraavat kilometrit kulkivat näin:

HCR 2018 kilometriajat

Pysyin tavoitekilometriajassa viidenteentoista kilometriin asti varsin hyvin. Sitten alkoi kone sakkaamaan. Puhti loppui aivan tyystin. Yhdeksästoista kilometri meni aikaan 8:20 ja se johtui siitä, että jouduin lopulta kävelemään. Vasta Laakson varjoihin päästyäni sain taas askeleen kulkemaan hieman paremmin.

Sakkaamista voi yrittää analysoida monelta kantilta: Oliko liian kuuma? Olinko tankannut väärin? Oliko elimistöni tottunut käyttämään vain nopeita polttoaineita? Eikö vain kantti kestänyt?

Kaikkea tällaista pyöri mielessäni eteenpäin könkätessä.

Tällä kertaa onnistuin taktiikassani välttää urheilujuomaa (joka aiheuttaa ikäviä tunteita vatsaan), mutta se saattoi olla samalla myös osasyy sakkaamiseen. Geelin nauttiminen viidennetoista kilometrin hujakoilla olisi voinut terästää vauhtia.

Kengännauha auki!

Klassinen vinkki kuuluu: Laita kengännauhat kiinni tuplasolmulla, niin eivät aukea matkalla. Laitoin, aukesi. Minulla kengännauhat aukeavat todennäköisemmin, jos olen ne tuplasolminut (olisi pitänyt luottaa tähän omaan kokemustietoon). Juoksin toista kilometriä nauha auki. Kenkä pysyi kyllä hyvin jalassa, mutta jouduin jatkuvasti katsomaan, että en itse astu sen päälle. tai tiukoissa pullonkaulakohdissa muutkaan eivät siihen kompapastu. Kaksi herrasmiestä tuli kertomaan auenneesta nauhasta. Hienoa välittämistä.

Vedin ennen ensimmäistä juomapistettä reilusti sivuun, solmin nauhan ja juoksin juomaan. Aikasakkoa tästä operaatiosta tuli puolisen minuuttia.

Parasta tsemppausta: Lasten high fivet

Liekö isyys herkistänyt mieltäni, mutta reitin parhaita tsemppareita eivät olleet virallisten kannustuspisteiden cheerleaderit ja ghettoblasterit, vaan reitin varrelle kokoontuneet lapset, jotka halusivat heittää yläfemmoja juoksijoiden kanssa.

Pian Laakson viilentävien varjojen jälkeen sai kääntyä kohti stadionin loppusuoraa. Ihan itselleni tyypilliseen loppukiihdytykseen eivät mehuttomat jalkani kyenneet. Vaikka ennätystä ei tullutkaan, en ole antanut missään juoksussa aikaisemmin näin paljon. Siksi kävely oli tietyllä tavalla pettymys, mutta käänsin ajatukset tunnelmasta nauttimiseen.

Maalissa olin ajassa 1:57:17, mikä on sentään 31 sekuntia parempi aika kuin viime vuonna.

Helsinki City Runin maalissa

Valmistautuminen ja hyväntekeväisyystempaus

Kisaviikolla juoksin vain muutaman kerran ja söin hiilaripainotteisesti. Tosin tukeuduin nopeisiin höttöhiilareihin, mikä saattoi olla virhe.

Tammikuusta lukien olen juossut 49 mitattua lenkkiä. Kaikkia lenkkejä en ole mitannut, suurimman osan kumminkin. Tammi- ja helmikuussa juoksin mitattuja lenkkejä noin 50 km kuukaudessa, maaliskuussa 105 km, huhtikuussa 121 km ja tässä kuussa mittariin on tullut toistaiseksi 125 km. Kilometrien nosto onnistui siis varsin tasaisesti (tammi-helmikuussa mittaroin lenkkejä vähiten).

Lenkkien laadussa olisi voinut olla enemmän vaihtelua. Tasavauhtisia pitkiä tai keskipitkiä lenkkejä on ollut eniten. Vain pari kertaa olen tehnyt mäkivetoharjoituksen. Vauhtikuntolenkkejä on ollut tasaisesti. Reprtuaariin olisi pitänyt ehkä saada vielä enemmän vauhtikestävyyden kehittämistä.

Varoja Lastenklinikoiden Kummeille

Olen kerännyt alkuvuoden mittaan varoja Lastenklinikoiden Kummeille, ja luvannut juosta kilometrin jokaista lahjoitettua euroa vastaan.

Lahjoituksia on tullut 270 euroa – Mitä suurin kiitos kaikille lahjoittaneille! Varat menevät varmasti hyvään käyttöön. Siinä ohessa olen saanut itse lisämotivaatiota juosta.

Keräysaikana olen juossut noin 344 kilometriä (kooste) eli jokaiselle lahjoitetulle eurolle on kilometri juostuna. Keräys on voimassa vielä 26.5. asti eli Kummeille saa vielä lahjoittaa hyvää!

Lopuksi

Helsinki City Runissa on aivan älyttömän hyvä tunnelma – sen sain todeta siis jo kolmatta kertaa. Kuten tapahtumapäivän johtaja taisi lehdessä todeta, juoksijoiden tehtävänä on vain juosta ja nauttia – järjestelyt onkin hoidettu niin mallikkaasti, että ei uskoisi kyseessä olevan tämän kokoluokan tapahtuma. Iso kiitos kuuluu varmasti myös useille vapaaehtoisille, joita tarvittaneen paljon.

Hyvä tunnelma tulee toki myös kanssajuoksijoista. Jälleen tänä vuonna sääkin salli erinomaisesti.

Yksi pieni asia jäi minua kuitenkin harmittamaan, ja sitä myötä harras pyyntö kaikille osallistujille jatkossa: Juomapisteiden vieressä on vaikka kuinka monta roska-astiaa. Juomamukin laittaminen roskikseen vaikuttaa loppuaikaan kaksi sekuntia, jos sitäkään. Maahan heitetty juomamuki on kanssajuoksijoidesi jaloissa. Ja näyttäähän se älyttömältä, kun aikuiset ihmiset heittävät roskaa tien pullolleen. Laitetaan ensi vuonna vielä tämä asia kuntoon.

Päällimmäisenä mieleen kuitenkin jäi aurinkoinen tapahtuma, aurinkoiset osallistujat ja erinomainen fiilis!

Mainokset