Saan toimia tänä vuonna Porin Nuorkauppakamarin yksilökehityksestä ja koulutuksesta vastaavana varapuheenjohtajana. Porin kamari täyttää jo 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi myös koulutustarjontaa on terästetty.

Koulutusteemaksi olen valinnut itseäni kiinnostavan, ja työelämää mylläävän, digitalisaation. Tarkempia teemoja ovat muun muassa tekoäly ja robotisaatio. Lisämausteita tulee (itsensä) johtamisen opeista ja mahdollisesti hyvinvointiin liittyvästä annista. Vuoden palettia ei ole nakutettu kokonaan kiinni – katsotaan, mitä muita mausteita saamme lisukkeiksi.

Nuorkauppakamari on kiitollinen paikka paitsi järjestää koulutuksia, myös oppia itse yhtä sun toista. Kokeilukulttuuriin kannustetaan. Jäsenistö on hyvin kiinnostunut itsensä kehittämisestä, ja ylittämisestä. Meillä on voimakas jatkuvan eteenpäin menemisen kulttuuri. Nuorkauppakamaritoiminta on iso vierivä kivi, joka ei todellakaan sammaloidu.

Lupasin viime vuoden vaalikokouksessamme, jossa valitaan tekijät seuraavalle vuodelle, puheessani kolme asiaa:

  1. Tehdään muiden kanssa isoa ja kaunista
  2. Tullaan keskenämme superhyviksi, tehdään taidoista timanttia
  3. Jokaisen aika on kullanarvoista

Meillä on alueella monia hienoja toimijoita, joiden kanssa haluamme tehdä yhteistyötä alueen, jäsentemme kehittämiseksi ja toinen toisemme. On ollut ilo tehdä yhteistyötä esimerkiksi Satakunnan Kauppakamarin kanssa, ja on ilo, että yhteistyö jatkuu.

Jäsenistössämme on huikeasti monipuolista osaamista, sekä jo mainitseemaani eteenpäin vievää intohimoa. Tuodaan tämä entistä paremmin pinnalle ja toinen toisemme hyödyksi. Sparraillaan, verkostoidutaan.

Aika. Kullanarvoinen aika. Jokaisen nuorkauppakamaritoimintaan käytetyn minuutin tulisi olla sellainen minuutti, josta jäsenemme toteavat ”olipa hyvä, että käytin!” Kaikki sisällöt eivät sovi tietenkään kaikille. Mutta jos viestimme tarpeeksi hyvin, mitä on luvassa, voivat jäsenet arvioida, kannattaako kullanarvoista aikaa panostaa. Tyhjiä arpoja vältetään.

Merkinnän kuvassa pulahdan avantoon Merikarvialla, valmistautuva puheenjohtaja tukee tikkaita. Meren rannalla hienossa Eumer Sea Panorama -mökissä hallituksemme kokoontui pari viikkoa sitten matkakokoukseen, jossa yhdessä sovittiin vuoden suunnista.

Tästä tulee kutkuttava kamarivuosi!

Mainokset