Kaikkivoipainen viestintä

Monesti viestinnän tekijät kohtaavat seuraavankaltaisia pyyntöjä:

Voisitteko jaella tämän Vääksyn tehtaan vasenkätisille punahattupäisille työntekijöille siten, että asia tulee varmasti kaikille selväksi, eikä asiasta aiheudu lisäkysymyksiä.

Esimerkki on huomattavan liioiteltu, jotta punainen lanka korostuu.

Liian helposti oletetaan, että viestinnän keinoin voidaan tehdä taikatemppu. Oletetaan, että viestintä on kaikkivoipainen.

Unohdetaan se, että vaikka asioiden onnistuminen on paljon kiinni viestinnästä, on ehdottoman tärkeää ajatella hyvin myös vaiheita, jotka edeltävät asian viestimistä.

Hyvästä viestinnästä paljon on tehty jo ennen viestintää. Valmistautumalla ja suunnittelemalla. Ajattelemalla asia alusta loppuun asti. Viestinnän asiantuntija kannattaa ottaa mukaan jo valmistautuessa.

Asian kylmä dumppaaminen viestinnälle on ajattelemattomuutta, kiirettä tai laiskuutta.

Viestintä saattaa olla laastari tilanteessa, mutta hyväkään viestintä ei saa ammottavaa haavaa hoidettua. Haavat tulee hoitaa ennen asian päätymistä viestinnän pöydälle. Parhaassa tapauksessa asiat ajatellaan niin, ettei haavoja synnykään.

Vaikka viestintä onkin ehdottoman tärkeää, kaikkivoipaista se ei ole. Ennakoidaanhan asioita. Pidetäänhän viestinnän asiantuntijat mukana.

Edellisiin ajatuksiin johtanut keskustelu ja muuta hyvää viestinnän pohdintaa Heidi Härmän LinkedIn-julkaisun alla.

Merkinnän kuva: Oliver Buchmann / Unsplash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s