Blogi

Ajatuksia markkinoinnin alan osaamistarpeista ja rekrytoinneista

Pääsin mukaan Markkinointikollektiivin Mitä meistä tulee isona -koulutuskokonaisuuteen, jossa käsitellään ensin kahdella kahden tunnin kerralla rekrytoinnin psykologiaa markkinoinnin alalla, ja sen jälkeen kahdella kahden tunnin kerralla johtamisen psykologiaa markkinoinnissa. Subanssiosaaminen koulutukseen tulee Aonin konsultti-psykologeilta. Aon on sivustonsa mukaan "yritysjohtajan kumppani riskienhallinnassa, vakuuttamisessa sekä henkilöstöeduissa". Tämä merkintä jonkinlaista muistiinpanojen ja teemojen ääneen ajattelun yhdistelmää rekrytoinnin psykologian … Jatka lukemista Ajatuksia markkinoinnin alan osaamistarpeista ja rekrytoinneista

Puoli vuotta viestintää ja markkinointia SAMKissa – katsaus

Aloitin loppiaisen jälkeen SAMKissa viestintä- ja markkinointipäällikkönä. Perehtyminen oli vielä osaltaan kesken, kun koronaviruspandemia kurottautui Satakuntaan. Etätyöelämä alkoi 18.3. Nyttemmin olen kampuksella muutaman kerran käynyt. Tiimin yhteisessä nettisivunkehityspäivässä ja muutamissa johtoryhmän kokoontumisissa. Kevään mittaan olemme tiimissämme mm.: jalkauttaneet uutta #SAMK2030 strategiaamme (josta tuli niin sisällöltään toimiva kuin visuaalisesti tyylikäs),aloittaneet viestintä- ja markkinointistrategian tekemisen,palkanneet uuden suunnittelijan … Jatka lukemista Puoli vuotta viestintää ja markkinointia SAMKissa – katsaus

Korona-ajan kuulumisia vappuna 2020

Säämies Phil Connors herää kerta toisensa jälkeen aivan samoin toistuvaan päivään. Näin Päiväni murmelina menee, ja siltä on edelleen hieman tuntunut. Työn ja vapaa-ajan sisältöihin on tullut hieman variaatiota. Koronatapauksen esiinmarssissa työ oli melkein pelkkää koronaviestintää. Vapaa-aika oli uusien uomien hakemista, kuitenkin ilman erityistä luovuutta erilaisessa tilanteessa. Töissä olen nyttemmin edistänyt Agora-lehden tuotantoa, pohtinut brändiasioita … Jatka lukemista Korona-ajan kuulumisia vappuna 2020

Viisautta me tarvitsemme – Ja esimerkiksi näin sitä saamme

Elämme maailmassa, jota voi kuvailla monimutkaiseksi, epävarmaksi, näkökulmiltaan vaihtelevaksi ja useamerkitykseksi. Puhutaan ns. VUCA-maailmasta (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Kuulemme jatkuvasti muuttuvia ennusteita tulevaisuudestamme, näemme valeuutisia ja totuutta tuntuu olevan yhä vaikeampi tietää. Nämä asiat ovat vahvistuneet entisestään näin koronapandemian aikaan. Muuttuvassa maailmassa on yhä enemmän tarvetta viisaalle ajattelulle. Näin kirjoittavat tohtorit Jenni Spännäri ja Eeva … Jatka lukemista Viisautta me tarvitsemme – Ja esimerkiksi näin sitä saamme

Etätyöelämä

Lähes kolme viikkoa etätöitä takana. SAMKin kampukset suljettiin 18.3. Työ on sujunut varsin hyvin. Olemme pyrkineet pitämään tiimin kanssa useita kertoja viikossa etäaamukahvit. Videoyhteys päällä, sillä toisten näkeminen tuo vuorovaikutukseen oleellisen lisän. Kuluneina viikkoina on vietetty myös yhden projektityöntekijän läksiäisiä etänä, ja perehdytetty uutta viestintä- ja markkinointisuunnittelijaa etänä. Etäperehdytys tuntui ennakkoon erityisen haasteeliselta, mutta on … Jatka lukemista Etätyöelämä

Johtamaan SAMKin viestintää ja markkinointia & ammatillinen vuosi pakettiin

Joulu tuli hieman etuajassa minulle. Loppiaisen jälkeen saan aloittaa uudessa tehtävässä Satakunnan ammattikorkeakoulun markkinoinnin ja viestinnän johdossa. Siinä yhdistyy kaikki, mitä olen unelmieni työltä toivonut: (Koulutuksen) markkinointi ja viestintä, niiden linjaus; tiimityöskentely, haasteet ja niiden ratkaiseminen, johtoryhmäpaikka; arvojen ja osaamisen mukainen tehtävä, joka tarjoaa myös haasteita. Puolitoista vuotta Motivirellä opetti paljon: henkilöstöhallintoa ja monia muita … Jatka lukemista Johtamaan SAMKin viestintää ja markkinointia & ammatillinen vuosi pakettiin

Kiinnostava asiantuntijaprofiili ja asiantuntijuus näkyväksi

Koulutan loppuvuodesta akateemisille asiantuntijoille ja työnhakijoille asiantuntijaprofiilin viestintään ja henkilöbrändiin liittyviä asioita. Kyseessä on Asiantuntijuus näkyväksi -koulutuskokonaisuus. Tilaajana on Akateeminen asiantuntijuus Satakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen tueksi -hanke eli tuttavallisemmin ASTe. Vaikka hanke toimii sote-sektorilla, on koulutus tarkoitettu osallistujille eri oppiaineiden parista. Ensimmäisessä osassa neliosaisesta kokonaisuudesta käsittelimme muun muassa kiinnostavaa asiantuntijaprofiilia. Osallistujien kanssa käydyn keskustelun myötä … Jatka lukemista Kiinnostava asiantuntijaprofiili ja asiantuntijuus näkyväksi