Vuosikertomus 2015 – Kasvua ja rohkenemista

Tämä on pitkä teksti, ja kirjoitettu ensisijaisesti itselleni muistiinmerkinnäksi ammatillisesta vuodesta. Jaan sen kuitenkin julkisesti, josko joku saisi siitä inspiraatiota tai muuta. Olen tehnyt vuosikatsauksen muutamia kertoja, blogiinkin pariin otteeseen (2012, 2011). Ajattelin jälleen höpötellä ääneen. Vuosikatsauksen keskiössä ovat kokemukset, viralliset ja epäviralliset opit, projektit ja kaikenlaiset tekemiset – siis moni sellainen asia, joka on ammatillista […]

(Paljon) paremmaksi esiintyjäksi ja kouluttajaksi

Päivitetty 17.1.2017. Muutamia vuosia sitten kaikenlainen esiintyminen oli minulle kovin epämiellyttävää. Esimerkiksi ammattikorkeakoulussa, jossa tuolloin opiskelin, oli kuitenkin pakko esitellä eri ryhmätöitä, joten kirjailin sanottavani paperille ja luin asiani enemmän tai vähemmän suoraan siitä. Katsekontakti yleisöön piti olla, tiesin jo tuolloin, joten pälyilin sinne lauselmien välissä. Elämänkokemuksen ja ymmärryksen karttuessa huomasin, että en pääse eroon […]

JCI Nordic Inspiration Conference 2015, kampanjakuulumisia ja rohkeutta menestyä

20.-23.8. järjestettiin Tallinnassa JCI (= Junior Chamber International eli nuorkauppakamarien maailmanlaajuinen kattojärjestö) Nordic Inspiration Conference, jonka pyörteistä inspiraatiota todella saikin. Ohjelmassa oli laadukkaita puheenvuoroja, verkostoitumista, iltajuhlia ja myös ehdokasvalmennusta. Ohessa ehti myös ihailla Tallinnan vanhaa kaupunkia, josta kirjoittelin tuoreeseen Maailmanpoluilla-matkablogiin. Jotta teksti ei mene liian pitkäksi, keskityn lähinnä ehdokasvalmennukseen ja kampanjakuulumisiin. Sen jälkeen ammennan asiaa tapahtuman […]