Sain viime syksyn alussa päätökseen Marcel Proustin 3700-sivuisen teoksen Kadonnutta aikaa etsimässä. Sen jälkeen kypsyttelin ajatusta Suomen Proustiksi tituleeratun Volter Kilven kirjan Alastalon salissa lukemisesta. Mittaa on Kadonneeseen aikaan verrattuna kevyesti, 800 sivua, mutta niiden aikana käydään läpi vain kuuden tunnin tapahtumat Alastalon salissa pidettävästä kokouksesta. Salikokemuksen sain luettua loppuun alkuvuodesta.
Proustin jälkeen pohdin pitkään, millaisen tekstin kokemuksesta kirjoitan. Tyypillinen kirja-arvostelu ei ottanut järjestyäkseen päässäni. Ehkä siksi, että kyseessä ei ole tyypillinen kirja (mikä ylipäätään on tyypillinen kirja). Etenkin siksi, että minulle näiden kahden kirjan lukeminen oli jotain muuta kuin mukaansatempaavan kirjan nauttimista. Mukaansa tempaavia näistä kummankaan ei voi varsinaisesti sanoa olevan – ja osaltaan juuri siinä taitaa piillä niiden arvo.
Pitkän matkan palkinto
Ehkä kestävyysjuoksu on opettanut lukemaan pitkiä ja puuduttavan oloisia, mutta lopulta palkitsevia kirjoja. Ehkä nämä kirjat koulivat minua juoksemaan paremmin pitkiä matkoja. Ehkä juoksut ja kirjat tuovat elämään kaikkinensa ymmärrystä pitkän matkan tekemisistä, ja antavat kestävyyttä niihin.
Oliko kirjojen lukeminen suorittamista? Siltä se välillä tuntui. Oli vaan pakko edetä. Pakko, jonka itse loin. Samanlaisen pakon luon osallistumalla maratonille. Se on samalla tavalla suorittamista. Vaikka tuskien taipaleella haluaa jättää leikin kesken, maaliin kannattaa pyristellä, vaikka lopulta irvistyttääkin. Maaliviivan ylittämisen jälkeinen elämä on kestävyysmatkan isoimpia palkintoja.
Tylsyyden sietämisen taito
Pitkän, tylsänkin, taipaleen sietäminen ja puurtaminen antaa jotain omanlaistaan. Tylsyyden, hitauden, verkkaisuuden ja pysähtyneisyyden sietokyky kasvaa. Juuri sitä tuntuisi tarvitsevan nopean viihteen ja kiihtyvällä tahdilla kehittyvän arjen kierteissä. Kuten todella pitkä juoksu myös viipyilevä ja armottoman pitkältä, joskus loputtomalta, tuntuva kirja antaa kokemuksen, jonka vertaiseen harva asia pystyy.
Tylsyyden sietoa ja hiljentymistä voi opetella myös korvessa kannon nokassa istumalla ja sammalmättääseen tuijottamalla. Kirja, kuten kestävyysjuoksupolku, antaa kuitenkin rakenteen ja raamin.
Elämän koko kirjo
Alastalon salissa ja Kadonnutta aikaa etsimässä ovat tietysti myös kirjallisia mestariteoksia, eivät vain tylsyydensiedon harjoittamisen välikappaleita. En kuitenkaan osaa arvottaa niitä tavallista kirja-arvostelumittatikkua käyttäen. Ne eivät juurikaan kutsu pariinsa tai pidä siinä. Melkein mieluummin lasken tällaisen kirjan kädestäni kuin otan sen siihen.
Nämä kirjat eivät kerro helposti omaksuttavaa ja toisille selitettävää tarinaa. Ne kertovat elämästä lukemattoman moninaisine vivahteineen, väreineen, nyansseineen. Elämä ei ole helposti omaksuttava ja selkeärakenteinen paketti. Elämä on joskus vaivalloinen, ja aina monenkirjava.
Kilven ja Proustin kielen ja mielen rikkaus ja elävä monitahoisuus ovat syy, miksi koen ne merkityksellisiksi. Luullakseni ne ovat myös yksi syy siihen, miksi teokset ovat kavunneet mestarien sarjaan pysyvästi.
Viestintää, markkinointia, johtamista 