Päivää, etätyöpäivää!

Nykyisessä ja edellisessä työssäni on ollut mahdollisuus etätyöskentelyyn. Jonkin verran olen tätä mahdollisuutta hyödyntänyt, mutta esimerkiksi kotitoimistossa työskentely on nuoren ja innokkaan lapsemme vuoksi ollut hieman haasteellista (”isä, syliin!”). Jos olen yksin kotona, etäpäivä onnistuu mainiosti ja saan rauhallisessa ympäristössä usein varsin tehokkaasti tietynlaisia töitä aikaiseksi: Oman tekemisen suunnittelua, yleissuunnitelmia, yksittäisten selkeiden asioiden työstämistä eteenpäin […]

Ajankäytön hallinta on parasta itsensä johtamista

Minulla on kultainen sääntö: Kaikki ajallaan, kaikelle aikansa. Mitä se ”kaikki” sitten on? Ei suinkaan kaikkea. Koetan priorisoida, aina se ei ole helppoa. Perhe on tärkeä; pienen poikamme kasvun ihmettely, ja maailman ihmettely hänen kanssaan. Tämä ei ehkä ole ”LinkedIn-kamaa” tai monet eivät siitä puhu. Minä puhun, koska puhekin on priorisointia. Sitten on hankkeita ja […]

Kesäyön marssin opit: Lupaa, lunasta, viesti!

Sain toimia Porissa, Yyterissä 25.5.2019 järjestetyn Kesäyön marssin johtajana. Projekti kesti lähes vuoden. Kyseessä on Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kaikelle kansalle järjestämä hyvän mielen kävelytapahtuma. Marssitapahtumia on järjestetty parikymmentä vuotta ja sen juuret ovat sotilasurheilussa. Tänä vuonna meillä oli Porissa upeat 572 osallistujaa. Otin vetovastuun kesällä 2018. Päätös hirvitti, tuleva tuntematon kauhistutti. Siksi oli sanottava kyllä. Olen […]

Kesäyön marssi Yyerissä 25.5. – Kävele kuntoa, nauti kesäyöstä, hyvä mieli kaupan päälle!

Toimin 25.5. Yyerissä ja laajemmin Meri-Porissa järjestettävän Kesäyön marssin johtajana. Tapahtuman suunnittelua on tehty hyvällä porukalla viime syksystä alkaen. Upeille, mm. Natura-alueella astuttaville kilometreille (matkat 7, 16, 25, 42 ja 60 km) ovat tervetulleita kaikki luontoliikunnasta kiinnostuneet. Erityisen iloinen olen siitä, että saamme tarjota osallistujille puitteet varmasti Suomen hienoimpiin lukeutuvissa maastoissa, meren äärellä. Tätä on […]

Porin nuorkauppakamarille digitalisaatio- ja johtamisoppeja

Saan toimia tänä vuonna Porin Nuorkauppakamarin yksilökehityksestä ja koulutuksesta vastaavana varapuheenjohtajana. Porin kamari täyttää jo 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi myös koulutustarjontaa on terästetty. Koulutusteemaksi olen valinnut itseäni kiinnostavan, ja työelämää mylläävän, digitalisaation. Tarkempia teemoja ovat muun muassa tekoäly ja robotisaatio. Lisämausteita tulee (itsensä) johtamisen opeista ja mahdollisesti hyvinvointiin liittyvästä annista. Vuoden palettia ei ole nakutettu […]

Ehyen elämän raportti ja vuosikatsaus 2018

Eheys tarkoittaa sitä, miten hyvin tekemiset ovat linjassa ydinarvojen kanssa. Eheysraportin ajatus on lainattu James Clearilta. Ideana on vastata kolmeen kysymykseen, ja peilata niiden kautta vuotta. Olen yhdistänyt eheystarkasteluun henkilökohtaisen vuosikertomuksen ja muokannut tarkastelukysymyksiä sen mukaan. Muutin myös tarkastelun järjestystä ja vein tarkastelukysymykset tekstin loppuun. 1. Miten elin ja työskentelin ehyen elämän kanssa vuoden 2018 […]

Tekemisen kolme resurssia – Ja kuinka niiden hallinnalla saa asioita aikaan

Asioiden tekeminen vaatii erilaisia resursseja. Niiden panostaminen haluttuun asiaan edistää asiaa suhteessa panostukseen. Tietenkin myös suunnan täytyy olla oikea, tulee tehdä oikeita asioita ja niin edelleen, mutta ei käsitellä sitä tässä. Keskitytään vain resursseihin. Kolme resurssia ovat: Aika Raha Jaksaminen Aikaa vastaan saat rahaa ja jaksamista, rahalla voi ostaa aikaa ja jaksamista. Jaksamisella ja energialla […]

Johtaminen on viestintää, viestintä johtamista

On mahdotonta olla suuri johtaja olematta suuri viestijä. On mahdotonta johtaa ajattelemalla asioita vain itsekseen. Maailman voi yrittää tehdä valmiiksi yksin huhkimalla, vaan johtajan saappaat on silloin jonkun toisen täytettävä. Sanooko johtaja asioita julki vai ei, sillä on suuri merkitys. Yhtä tärkeää on se, missä ja miten viestitään. Onko viestijän asenne innostunut ja luottavainen. Vai […]