Parman yliopiston viestintäyksikön vieraana

Sain mahdollisuuden päästä maailman vanhimpiin kuuluvan yliopiston viestintäyksikön vieraaksi syyskuun puolenvälin tienoilla. Parman yliopisto on avattu pysyvästi 1600-luvulla, mutta perustettu jo vuonna 962. Tämä päivänä opiskelijoita on yli 30 000 ja henkilökuntaa lähes 2 000 henkeä, noin puolet opetustehtävissä ja puolet hallinnollisissa sekä teknisissä tehtävissä. Viestintäyksikön nimi on U.O. Comunicazione Istituzionale e Cerimoniale. U.O. viittaa … Jatka lukemista Parman yliopiston viestintäyksikön vieraana

3 näkökulmaa auttavat epävarmuuden sietämisessä

Kaikki meistä kokevat varmasti epävarmuutta. Epävarmuus ja mahdollisuus ovat saman kolikon kaksi puolta. Elämän suurimmat asiat ovat melko varmasti tapahtuneet epävarmojen aikojen jälkeen. Sellaisten aikojen, jotka tuntuivat stressaavilta, mutta joiden läpi puskit. Epävarmuuden ei kuitenkaan tarvitse tehdä meitä toimintakyvyttömiksi. Kolme näkökulmaa auttaa asiassa: Katso asiaa eri lasien läpi. Klassisesti: Näetkö lasin puoliksi tyhjänä, vai puoliksi … Jatka lukemista 3 näkökulmaa auttavat epävarmuuden sietämisessä

Valmennuksella näkemystä ura-ajatuksiin

Olen ollut neljästi mukana mentorointiohjelmassa. Kolmesti mentoroitavana ja kerran mentorina. Tapaamiset mentorin kanssa ovat antaneet hyviä näkemyksiä ja oppeja työuralle. Halusin jälleen saada ulkopuolista tukea ja näkemystä ura-asioihin. Minulla on ollut vuosia löyhä suunnitelma siitä, mitä asioita työelämässä ja sen ulkopuolella tavoittelen. Oppeja, vastuupaikkoja, kokemuksia. Laskentataulukkomuotoinen suunnitelma on kuitenkin muodostunut epäkäytännölliseksi, koska se on versonut … Jatka lukemista Valmennuksella näkemystä ura-ajatuksiin

Älykkyys ja asiantuntemus voivat viedä meidät loukkuun – miten estää se?

Olet ehkä ihmetellyt, miksi myös älykkäät ihmiset tekevät yhtä lailla tyhmiä päätöksiä. Ja joskus jopa typerämpiä kuin perustallaaja. Tai miksi tietyn alan asiantuntijat voivat tehdä radikaaleja virheitä omaa alaansa koskevissa asioissa. Korkeampi koulutus ja älykkyys auttavat ihmisiä oikeuttamaan heidän identiteettiinsä sopivat uskomukset, osoittaa David Robson kirjassaan Älykkyysloukku. Pelkästään yleisälykkyys ei tuota ongelmia; myös erikoistunut tietämys … Jatka lukemista Älykkyys ja asiantuntemus voivat viedä meidät loukkuun – miten estää se?

Itsensä johtaminen: Resilienssillä parempaa työstä suoriutumista

Nämä ovat muistiinpanot Markkinointikollektiivin ja Aonin Mitä meistä tulee isona -koulutuskokonaisuuden neljännestä ja viimeisestä osasta, jossa käsiteltiin jälleen johtamisen psykologiaa. (Aikaisemmat osat: markkinoinnin rekrytoinnin psykologiasta, markkinoinnin alan osaamistarpeista ja rekrytoinneista sekä johtamisen psykologiaa – Itsetuntemuksen kehittäminen.) Aloitimme koulutuksen pohtimalla sitä, mitkä asiat lisäävät työtyytymättömyyttä sekä todennäköisyyttä työpaikan vaihtamiselle. Markkinointikollektiivin urakyselyn 2019 (n. 600 vastaajaa) mukaan … Jatka lukemista Itsensä johtaminen: Resilienssillä parempaa työstä suoriutumista

Viisautta me tarvitsemme – Ja esimerkiksi näin sitä saamme

Elämme maailmassa, jota voi kuvailla monimutkaiseksi, epävarmaksi, näkökulmiltaan vaihtelevaksi ja useamerkitykseksi. Puhutaan ns. VUCA-maailmasta (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Kuulemme jatkuvasti muuttuvia ennusteita tulevaisuudestamme, näemme valeuutisia ja totuutta tuntuu olevan yhä vaikeampi tietää. Nämä asiat ovat vahvistuneet entisestään näin koronapandemian aikaan. Muuttuvassa maailmassa on yhä enemmän tarvetta viisaalle ajattelulle. Näin kirjoittavat tohtorit Jenni Spännäri ja Eeva … Jatka lukemista Viisautta me tarvitsemme – Ja esimerkiksi näin sitä saamme

Ajankäytön hallinta on parasta itsensä johtamista

Minulla on kultainen sääntö: Kaikki ajallaan, kaikelle aikansa. Mitä se "kaikki" sitten on? Ei suinkaan kaikkea. Koetan priorisoida, aina se ei ole helppoa. Perhe on tärkeä; pienen poikamme kasvun ihmettely, ja maailman ihmettely hänen kanssaan. Tämä ei ehkä ole "LinkedIn-kamaa" tai monet eivät siitä puhu. Minä puhun, koska puhekin on priorisointia. Sitten on hankkeita ja … Jatka lukemista Ajankäytön hallinta on parasta itsensä johtamista