Analytiikka järkeistää some-panostuksia

Sain olla pitää tänään päivän mittaisen koulutuksen Tampereen teknillisen yliopiston MBA-opiskelijoille aiheesta some liiketoiminnassa.

Esittelin muun muassa some-palvelujen tarjoamaa analytiikkaa sekä sitä, miten itse olen tietoja hyödyntänyt töissäni sekä harrasteblogieni kohdalla. Tapaustutkimuksenomaisesti kerroin lisäksi siitä, miten olen töissäni hyödyntänyt Google Analyticsin tarjoamaa dataa.

Usein koetaan, että someen tehtävät panostukset ovat jotenkin epämääräisiä.

Koko some-maailma tuntuu isolta ja pelottavalta. Tämän ymmärtää, kun tarkastelee vaikkapa The Conversation Prism -kuvaa. Siinä some-kanavat suorastaan vyöryvät päälle. Havainnollistus on esityksissäni kahdessa diassa, jotta sitä olisi edes vähän pätevämpi purkaa. Moni koulutuksiini osallistunut on heittänyt jonkinlaiset henkiset rukkaset tiskiin kuvan nähtyään. Klikkaa alla olevaa kuvaa nähdäksesi koko kuvio isompana.

convprism

Analytiikka on erinomainen keino päästä konkreettisesti sisään siihen, mitkä ovat monenlaisten some-panostusten hyödyt. Sen kanssa rukkaset voi laittaa takaisin käteen.

Kivojen sisältöjen ja vaikkapa karamellimaisten ladattavien oppaiden työstäminen on varmasti hauskaa, mutta tekemisellä ei ole pohjaa, jos emme oikeasti näe ja ymmärrä, mikä on tällaisen panostuksen tuotto.

Miksi meidän kannattaa tähänkin panostaa? Analytiikka kertoo sen, kuten senkin, jos ei kannatakaan. Se kertoo näppärästi, mihin paukut kannattaa laittaa.

Esimerkiksi Google Analytics tarjoaa vinon pinon mahdollisuuksia seurata nettisivukävijöitä ja heidän toimiaan. Olen tosin kuullut tarinan jos toisenkin siitä, miksi GA:n käytöstä on luovuttu. Analytiikka on jälleen renkinä hyvä, mutta isäntänä huono – analytiikkasokeus on varmasti omanlaistaan myrkkyä digistrategian toteutukselle, mikäli se päästetään yksin dominoivaan rooliin.

Niin Facebookissa kuin Twitterissäkin pääsee näppärästi analytiikan äärelle. Eikä käppyröiden tulkitseminen ole vaikeaa. Kun pitää nenänsä päivittäin kiinni analytiikassa parin viikon ajan, oppii kyllä tulkitsemaan käppyröiden liikkeitä. Googlaamalla saa lisäksi esiin vinon pinon kaikenmoista ohjemateriaalia aiheesta.

Google Analyticsin saloihin – ja analytiikan maailmaan yleisesti – varsin päteviä oppitunteja antaa ilmainen Google Analytics Academy. Siispä rukkaset rohkeasti käteen ja analytiikan kimppuun – antaa sen tehdä esimerkiksi some-markkinointiponnistuksistamme käsinkosketeltavia. Tuoda ymmärrystä tähän isoon ja pelottavaan maailmaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s