Perustin ensimmäisen blogini noin 10 vuotta sitten. Syyksi muistan sen, että halusin kehittää kirjoitustaitoani. Ehkä myös bloggaamisen uutuusarvo viehätti.

Ensimmäinen blogini oli Rommiblogi. Se oli salasanan taakse kätketty yksityinen kirjoitusalusta. Inspiraationsa blogin nimi sai Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirjasta. Sisällöllä ei olisi paljoa ammatillista imagoa rakennettu, paitsi ehkä mattinykäsmäiseen suuntaan.

Kaapista tulin Purkamo-nimisellä blogilla. Se oli siis ensimmäinen blogi, jota kirjoitin julkisesti omalla nimelläni ja naamallani. Aloitettuani liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa laitoin pystyyn Trademoni-blogin. Se sai nimi-inspiraationsa Pokemoneista, joista olin kiinnostunut keräilykorttien muodossa joskus lukioaikoina.

Poriin muutettuani olin luvannut ystävilleni kirjailla kokemuksia karhukaupungista blogin muotoon. Blogin nimeä olin hionut mielessäni viikon päivät: Porina kuulosti aivan loistavalta nimeltä. Tulin sitten käymään Porissa asuntonäytössä ja astelin tällaisen paikan ohi:

porina2_470.png
Kuva: Porin kaupunki.

Joku tekninen palvelukeskus pilasi loistavan nimi-ideani! Oikeastaan heille kuuluu kiitos, sillä nimi jalostui parempaan muotoon. Syntyi Porinoita.

Tähän päivään mennessä on tullut kirjoitettua noin kymmentä blogia. Satakunnan Kansaan kirjailin Tieto paremmasta -blogia ja joku otti nokkiinsa, että miten tällainen pojankloppi muka tietää paremmasta (no, ajatuksena oli lähinää etsiä sitä tietoa paremmasta). Toista vuotta sitten aloin kirjata kahvimaisteluajatuksiani Kahvia & Suklaata -blogiin (jonka tosin alun perin perustin markkinoidakseni raakasuklaakurssejani). Viime vuoden alussa perustin Päivitetty elämä -blogin itsensäkehittämisestä.

Näkyvin blogini on ollut Hidasta elämää -sivustolla julkaisemani Vakaalla maalla -blogi. Syy suosioon voi ehkä olla siinä, että sivustolla on yli 100 000 Facebook-tykkääjää. Yhteisön bloggarina olen saanut oppia valtavasti ison maailman bloggausmeiningistä.

Mitä 10 vuotta 10 blogin kanssa on opettanut?

En ole tähän päivään mennessä ajatellut blogejani ansaintakeinona (enkä ajattele tällä hetkelläkään). En ole myöskään pyrkinyt tekemään kaikkea, että blogien kävijämäärät kasvaisivat 20 % kuukaudessa (olen kyllä kokeillut muun muassa klikinkalastelukeinoja, mutta sitten taas halunnut pikemmin keskittyä itse sisältöön ja kirjoittamiseen).

Aloin kirjoittaa oppiakseni paremmaksi kirjoittajaksi. Hieman myöhemmin kirjoittelun motivaattoreiksi tulivat ajatusten tallentaminen itselle muistiin sekä ajatusten jakaminen muille. Blogit toimivat myös vaikuttamiskeinona, keskustelumuotona sekä henkilökohtaisen brändin rakentajina.

Olen rohkaissut monia blogin perustamisen kanssa epäröiviä aloittamaan rohkeasti. Se on aivan huikea matka, ja siinä oppii valtavasti. Mitä siis itse olen oppinut?

Halusin ajatella kaikkia näkökulmia, kaikkia mahdollisia loogisia virheitä tekstissäni ja lukijoiden saamia virhetulkintamahdollisuuksia.

1. Blogitekstien ei tarvitse olla kuukausia loppuun asti hiottuja timantteja. Ei ole kauaakaan siitä, kun minulla meni viikkoja yhden blogitekstin kirjoittamiseen. Halusin ajatella kaikkia näkökulmia, kaikkia mahdollisia loogisia virheitä tekstissäni ja lukijoiden saamia virhetulkintamahdollisuuksia. Omasta mielestäni makeimmat tekstini olen kirjoittanut puolen tunnin flow-tilassa. Suoltanut vaan ulos sanottavani ja siinä se. Olen myös rohkaistunut julkaisemaan ajatuksiani puoliraakoina. Siitä päästään toiseen oppiin.

Kritiikki voi olla hyvinkin asiallista ja monesti tiukoista mielipiteistä syntyvät parhaat keskustelut. Kaikkia ei koskaan voi miellyttää.

2. Blogin saamia kommentteja ei tarvitse pelätä, ja kritiikistä oppii kaikenlaista. Olen varsin herkkä sielu ja kyllä minulle lapsena haukkukin haavan teki. Isoin kynnys tulla ulos blogikaapista oli siinä, että saisin ajatuksiani tylyttäviä kommentteja. Sä oot ymmärtäny tuonkin asian ihan väärin tai myöhemmin miten sä voit sanoo noin? Etkö sä osaa yhtään ajatella meitä pööpöluodolla asuvia elämänvastarintaliikkeen edustajia? Kritiikki voi olla hyvinkin asiallista ja monesti tiukoista mielipiteistä syntyvät parhaat keskustelut. Kaikkia ei koskaan voi miellyttää. Ja sitten ovat huutelijat, jotka vetävät automaattiherneet nenään kaikista omaa elämänkatsomustaan vastaan olevista asioista. Heidät voi jättää omaan arvoonsa.

Bloggaaminen oli minulle jopa ikävää pakkopullaa niin kauan, kun mietin otsa kurtussa, miten voisin saada enemmän lukijoita.

3. Matka on blogatessakin määränpäätä tärkeämpi. Joillekin tavoitteena on olla tulevaisuuden tubettajatähti tai somen jaetuin bloggariprinsessa tai -prinssi. Tekeminen tapahtuu silloin helposti päämäärän ehdoilla. Matkasta oppii, mutta siitä ei ehkä nauti. Nautinto tulee sit kun mä oon siellä ja siellä semmonen ja semmonen. Bloggaaminen oli minulle jopa ikävää pakkopullaa niin kauan, kun mietin otsa kurtussa, miten voisin saada enemmän lukijoita – tämä oli trendini joskus bloggausmatkani puolivälissä. Kun olen palannut alkuperäiseen ajatukseeni siitä, että kirjoitan kehittyäkseni kirjoittajana (kirjoittaminen kehittää myös ajattelua erinomaisesti), tästä on tullut jälleen kovin innostavaa tekemistä. Ja luulenpa, että tekstistä (tai mikä tuotosmuoto onkaan), näkyy kyllä helposti se, mikä on tuottamisen taustavaikutin.

Support your local blogger!

Rohkaisen kaikkia olis ehkä kiva joskus perustaa blogi -ajatuksen kanssa eläviä pistämään sen blogin pystyyn nyt heti. Vaikka vähän rosoisenakin. Kirjoita sitä kuusi kuukautta ja katso, mitä tulee. Kokeile erilaisia juttuja, anna ideoiden virrata käytäntöön. Joku blogivinkkiopas saattaa sanoa, että sinun pitää julkaista viisi juttua viikossa tai et ole mikään bloggari. Mutta tämä blogivinkkiopas sanoo, että olet bloggari heti, kun julkaiset ensimmäisen juttusi ja palaat sen äärelle siten kuin omaan aikatauluusi sopii.

Jos ystäväsi pistää pystyyn blogin, tue häntä. Peukuta, jaa, kommentoi, tsemppaa!

Omien ajatusten julkaisu on yllättävän vaikeaa aluksi. Ainakin kaltaisilleni sieluille. Nostan hattua jokaiselle, joka uskaltaa ja haluaa heittäytyä tälle areenalle. Nostan hattua myös jokaiselle, joka uskaltaa ja haluaa tsempata aloittevaa bloggaria – tai muuta elämänsä julkaisijaa.

Artikkelikuva: Dustin Lee.

Mainokset