Perustin ensimmäisen blogini noin 10 vuotta sitten. Syyksi muistan sen, että halusin kehittää kirjoitustaitoani. Ehkä myös bloggaamisen uutuusarvo viehätti.
Ensimmäinen blogini oli Rommiblogi. Se oli salasanan taakse kätketty yksityinen kirjoitusalusta. Inspiraationsa blogin nimi sai Hunter S. Thompsonin Rommipäiväkirjasta. Sisällöllä ei olisi paljoa ammatillista imagoa rakennettu, paitsi ehkä mattinykäsmäiseen suuntaan.
Kaapista tulin Purkamo-nimisellä blogilla. Se oli siis ensimmäinen blogi, jota kirjoitin julkisesti omalla nimelläni ja naamallani. Aloitettuani liiketalouden opinnot ammattikorkeakoulussa laitoin pystyyn Trademoni-blogin. Se sai nimi-inspiraationsa Pokemoneista, joista olin kiinnostunut keräilykorttien muodossa joskus lukioaikoina.
Poriin muutettuani olin luvannut ystävilleni kirjailla kokemuksia karhukaupungista blogin muotoon. Blogin nimeä olin hionut mielessäni viikon päivät: Porina kuulosti aivan loistavalta nimeltä. Tulin sitten käymään Porissa asuntonäytössä ja astelin tällaisen paikan ohi:
Joku tekninen palvelukeskus pilasi loistavan nimi-ideani! Oikeastaan heille kuuluu kiitos, sillä nimi jalostui parempaan muotoon. Syntyi Porinoita.
Tähän päivään mennessä on tullut kirjoitettua noin kymmentä blogia. Satakunnan Kansaan kirjailin Tieto paremmasta -blogia ja joku otti nokkiinsa, että miten tällainen pojankloppi muka tietää paremmasta (no, ajatuksena oli lähinää etsiä sitä tietoa paremmasta). Toista vuotta sitten aloin kirjata kahvimaisteluajatuksiani Kahvia & Suklaata -blogiin (jonka tosin alun perin perustin markkinoidakseni raakasuklaakurssejani). Viime vuoden alussa perustin Päivitetty elämä -blogin itsensäkehittämisestä.
Näkyvin blogini on ollut Hidasta elämää -sivustolla julkaisemani Vakaalla maalla -blogi. Syy suosioon voi ehkä olla siinä, että sivustolla on yli 100 000 Facebook-tykkääjää. Yhteisön bloggarina olen saanut oppia valtavasti ison maailman bloggausmeiningistä.
Mitä 10 vuotta 10 blogin kanssa on opettanut?
En ole tähän päivään mennessä ajatellut blogejani ansaintakeinona (enkä ajattele tällä hetkelläkään). En ole myöskään pyrkinyt tekemään kaikkea, että blogien kävijämäärät kasvaisivat 20 % kuukaudessa (olen kyllä kokeillut muun muassa klikinkalastelukeinoja, mutta sitten taas halunnut pikemmin keskittyä itse sisältöön ja kirjoittamiseen).
Aloin kirjoittaa oppiakseni paremmaksi kirjoittajaksi. Hieman myöhemmin kirjoittelun motivaattoreiksi tulivat ajatusten tallentaminen itselle muistiin sekä ajatusten jakaminen muille. Blogit toimivat myös vaikuttamiskeinona, keskustelumuotona sekä henkilökohtaisen brändin rakentajina.
Olen rohkaissut monia blogin perustamisen kanssa epäröiviä aloittamaan rohkeasti. Se on aivan huikea matka, ja siinä oppii valtavasti. Mitä siis itse olen oppinut?
Halusin ajatella kaikkia näkökulmia, kaikkia mahdollisia loogisia virheitä tekstissäni ja lukijoiden saamia virhetulkintamahdollisuuksia.
1. Blogitekstien ei tarvitse olla kuukausia loppuun asti hiottuja timantteja. Ei ole kauaakaan siitä, kun minulla meni viikkoja yhden blogitekstin kirjoittamiseen. Halusin ajatella kaikkia näkökulmia, kaikkia mahdollisia loogisia virheitä tekstissäni ja lukijoiden saamia virhetulkintamahdollisuuksia. Omasta mielestäni makeimmat tekstini olen kirjoittanut puolen tunnin flow-tilassa. Suoltanut vaan ulos sanottavani ja siinä se. Olen myös rohkaistunut julkaisemaan ajatuksiani puoliraakoina. Siitä päästään toiseen oppiin.
Kritiikki voi olla hyvinkin asiallista ja monesti tiukoista mielipiteistä syntyvät parhaat keskustelut. Kaikkia ei koskaan voi miellyttää.
2. Blogin saamia kommentteja ei tarvitse pelätä, ja kritiikistä oppii kaikenlaista. Olen varsin herkkä sielu ja kyllä minulle lapsena haukkukin haavan teki. Isoin kynnys tulla ulos blogikaapista oli siinä, että saisin ajatuksiani tylyttäviä kommentteja. Sä oot ymmärtäny tuonkin asian ihan väärin tai myöhemmin miten sä voit sanoo noin? Etkö sä osaa yhtään ajatella meitä pööpöluodolla asuvia elämänvastarintaliikkeen edustajia? Kritiikki voi olla hyvinkin asiallista ja monesti tiukoista mielipiteistä syntyvät parhaat keskustelut. Kaikkia ei koskaan voi miellyttää. Ja sitten ovat huutelijat, jotka vetävät automaattiherneet nenään kaikista omaa elämänkatsomustaan vastaan olevista asioista. Heidät voi jättää omaan arvoonsa.
Bloggaaminen oli minulle jopa ikävää pakkopullaa niin kauan, kun mietin otsa kurtussa, miten voisin saada enemmän lukijoita.
3. Matka on blogatessakin määränpäätä tärkeämpi. Joillekin tavoitteena on olla tulevaisuuden tubettajatähti tai somen jaetuin bloggariprinsessa tai -prinssi. Tekeminen tapahtuu silloin helposti päämäärän ehdoilla. Matkasta oppii, mutta siitä ei ehkä nauti. Nautinto tulee sit kun mä oon siellä ja siellä semmonen ja semmonen. Bloggaaminen oli minulle jopa ikävää pakkopullaa niin kauan, kun mietin otsa kurtussa, miten voisin saada enemmän lukijoita – tämä oli trendini joskus bloggausmatkani puolivälissä. Kun olen palannut alkuperäiseen ajatukseeni siitä, että kirjoitan kehittyäkseni kirjoittajana (kirjoittaminen kehittää myös ajattelua erinomaisesti), tästä on tullut jälleen kovin innostavaa tekemistä. Ja luulenpa, että tekstistä (tai mikä tuotosmuoto onkaan), näkyy kyllä helposti se, mikä on tuottamisen taustavaikutin.
Support your local blogger!
Rohkaisen kaikkia olis ehkä kiva joskus perustaa blogi -ajatuksen kanssa eläviä pistämään sen blogin pystyyn nyt heti. Vaikka vähän rosoisenakin. Kirjoita sitä kuusi kuukautta ja katso, mitä tulee. Kokeile erilaisia juttuja, anna ideoiden virrata käytäntöön. Joku blogivinkkiopas saattaa sanoa, että sinun pitää julkaista viisi juttua viikossa tai et ole mikään bloggari. Mutta tämä blogivinkkiopas sanoo, että olet bloggari heti, kun julkaiset ensimmäisen juttusi ja palaat sen äärelle siten kuin omaan aikatauluusi sopii.
Jos ystäväsi pistää pystyyn blogin, tue häntä. Peukuta, jaa, kommentoi, tsemppaa!
Omien ajatusten julkaisu on yllättävän vaikeaa aluksi. Ainakin kaltaisilleni sieluille. Nostan hattua jokaiselle, joka uskaltaa ja haluaa heittäytyä tälle areenalle. Nostan hattua myös jokaiselle, joka uskaltaa ja haluaa tsempata aloittevaa bloggaria – tai muuta elämänsä julkaisijaa.
Artikkelikuva: Dustin Lee.
Viestintää, markkinointia, johtamista 
Moi Jani,
Kiitos hyvästä kirjoituksesta, se muistutti minulle mikä on oleellisinta bloggauksessa. Nyt kun olen päässyt maistamaan hieman suosiota blogimaailmassa, tahtovat ajatukset usein hakeutua kävijöiden/klikkauksien maksimointiin. Samaan aikaan tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että tarjoan lukijoille sitä mitä he haluavat, en sitä mitä he tarvitsevat… Mutta kenties polku lukijan ”auttamiseen” onkin mutkikkaampi? Ensin on annettava sitä, mitä halutaan ja vasta vähitellen sitä, mitä tarvitaan…
Bloggaaminen vaatii tosiaan rohkeutta sillä kaiken maailman nillittäjää ilmestyy hyvinkin äkkiä kommentoimaan, kun teet omaa juttuasi. Itse olen yrittänyt asennoitua näihin hyvän bloggarin tunnusmerkkeinä. Ja vastailen nillitäjille heidän ansaitsemallaan tavalla.
Jos haluat olla hyvä bloggari, et voi millään miellyttää kaikkia. Jos miellytät, et tee mitään rohkeaa. Tee siis täysillä omaa juttuasi ja kirjoita itsellesi ja niille, jotka ajattelevat kuten sinä. Näytä tietä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Moi Tiia,
Kiitokset kommentistasi, ja pahoittelut, että bongasin sen vasta nyt.
On varmasti totta, että oma asema ja lukijakunta vakiintuu, kun annetaan ensin sitä, mitä halutaan ja etsitään. Pinnalla olevat ilmiöt ja niistä kertominen, mieluusti yhteisten kulttuuristen normien mukaisesti, tuottaa eniten myötäilyä (ja klikkailua). Hieman kriittisempi näkemys aiheesta vetoaa pienempään porukkaan, mutta on silti arvokasta. Trendien ulkopuolelta kirjoittaminen on arvokasta yhtä kaikki, mutta se ei tule koskaan saamaan niin paljon klikkivirtaa kuin trendihöpinä. Näin mustavalkoistaen. Se on sitten jokaisen bloggarin oma valinta, mihin haluaa asemoitua. Olen vähän allerginen trendeille ja niiden harjalla ratsastamiselle, mutta samalla joudun myöntämään, että esimerkiksi kahviblogini (kahviaetsuklaata.wordpress.com) on puhtaasti tätä. Samaa oli hyvinvointiblogini (paivitettyelama.wordpress.com) silloin, kun kirjoitin raflaavista ja trendikkäistä teemoista, kuten rasvakahvista.
En ole ihme kyllä ihan kauhean tylyä kommenttia koskaan saanut, mutta niihin harvoihin tapauksiin koetan suhtautua ymmärryksellä – Monesti siellä äkäisen ja ilkkuvan kommentin takana on jotain, joka tuottaa ahaa-elämyksen. Muistaakseni Katleena Kortesuon kirjassa oli hyvä vinkki huutelijoille vastaamisessa: Ei pidä menettää hermojaan, vaan vastata asiallisesti ja kohteliaasti. Olen tätä opetellut, ja tässä auttaa suuresti se, ettei vastaa kommenttiin heti sen luettuaan eli verenpainepiikin huipulla. Jos huutelijan kommentti on täysin epäkorrekti, sellaisen voi mielestäni poistaa surutta yksityisblogien kontekstissa. Ehkä enemmän kommentteja saaville blogeille voi kirjata erikseen jonkin kommentointipolitiikan.
Minusta on ajatustasolla tylsää kirjoittaa niille, jotka ajattelevat, kuten minä: Hedelmällisintä on koettaa kirjoittaa siten, että sellaiset ihmiset, joilla on aivan erilainen tausta, ymmärtävät asian tai ainakin osan siitä. Ja ajatustyössään on hedelmällistä koettaa ajatella myös muiden tilannetta (tätä ei kannata viedä kuitenkaan äärimmäisyyksiin, kuten ”kaikkien kaver”-asenteeseen). Blogien kirjoittamisen yksi hienoimmista puolista on, että ajattelu kehittyy paitsi kirjoittamisen, myös bloggausten saamien reaktoiden perusteella. Sitä ymmärtää niin hyvin esimerkiksi sen, mitä kaikkea ei vielä ymmärräkään (vaikka niin on ehkä luullut).
”Tee täysillä omaa juttuasi” – Se on oiva ohjenuora!
TykkääTykkää
Moi Jani,
Piti oikein käydä lukemassa, mitä sitä on tullut kommentoitua:) Tässä vastikään opin mielestäni hyvän neuvon koskien sitä, kenelle kirjoittaa. Kirjoituksilla kun on aina ne, jotka tykkäävät joka tapauksessa ja ne jotka eivät tykkää missään tapauksessa. Jos oma linja pysyy samana, näihin on vaikeaa vaikuttaa. Siksi kannattaisi yrittää vaikuttaa niihin, jotka ovat edellä mainittujen kahden vaihtoehdon välissä, ns. ”aidalla”. Siinä on hedelmällisin yleisö.
Tuli vaan mieleen :)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kyllä, juuri näin. Hyvä kiteytys.
TykkääTykkää