Otin joitakin vuosia sitten tavoitteeksi lukea 40 maailmankirjallisuuden klassikkoa ennen 40. ikävuotta. Lukiossa klassikkojen lukeminen jäi vähiin. Luin pakolliset, pakosta. Listalla taisi silloin olla vain Suomi-klassikoita.
Sallin itselleni tässä projektissa myös Suomi-klassikoita, vaikka ei niistä yksikään taida olla kavunnut maailmankirjallisuuden klassikoksi. Olisiko lähimpänä Waltarin Sinuhe egyptiläinen.
Hankala pohdinnan paikka on se, mikä lasketaan maailmankirjallisuuden klassikoksi. En ole löytänyt yksiselitteistä vastausta. Kaikenlaisia ”100 kirjaa, jotka jokaisen pitää lukea ennen kuolemaansa”-listoja olen kahlannut. Sitten on kirjoja, joiden on nähty rakentavan länsimaista kaanonia. Itämaista kaanonia projektissani edustaa lähinnä venäläinen kirjallisuus.
Klassikot ovat ajattomia ja myöhempien viittausten kohteita. Ne ovat ajattomia kai siksi, että niissä ollaan elämän peruskysymysten äärellä. Niin ne koskettavat lukijoita vuosikymmenistä ja -sadoista toiseen.
Olen lukenut tähän päivään mennessä 33 kirjaa, jotka miellän klassikoiksi. Suomalaisista Tuntematon sotilas, Työmiehen vaimo, Sinuhe egyptiläinen ja Vänrikki Stoolin tarinat ovat tällä listalla. Kalevala, Seitsemän veljestä ja Täällä Pohjantähden alla olisivat vielä hyväksyttyjä.
Venäläisistä olen lukenut kirjat Saatana saapuu Moskovaan, Hiljaa virtaa Don sekä Rikos ja rangaistus. Kaikki suosikkejani. Karamazovin veljekset, Anna Karenina sekä Sota ja rauha ovat vielä mahdollisia luettavia. Venäläisissä teoksissa mitta (Donissa reilut 1 300 sivua, Sodassa ja rauhassa n. 1 200) estää tarttumasta kirjaan niin hanakasti kuin vaikkapa johonkin 400-sivuiseen länsimaiseen teokseen. Tosin pääsee Dickenskin hyviin mittoihin (Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit n. 800 sivua).
Dickensiltä olen lukenut myös Suuria odotuksia. Pickwick-kirjan kohdalla vanhanaikainen kieli hidasti lukemista aluksi, mutta pääsin lopulta vauhtiin. Suuria odotuksia meni jo kieleen tottuneena. Pickwick on julkaistu 1836 ja Suuria odotuksia 1860, mistä seuraa kysymys: Miltä vuosisadalta klassikoiden tulee olla?
Mitä pidempään aika on kirjaa koetellut, varmaan sen parempi. Jos asia on vieläkin ajankohtainen, kyseessä on kai varmemmin klassikko. Silti en ole halunnut tarttua Ciceron tai Platonin, saati sumerilaisiin teksteihin. Ja entä mikä on moderni klassikko, ja onko sellainen hyväksyttävä? Modernismi alkoi 1900-luvun alussa, ovatko siitä eteenpäin julkaistut klassikot moderneja?
Lukumatkalta muita mainitsemisen arvoisia ovat kepeä Oikutteleva bussi (1948), joka sopi kesälomaan täydellisesti (ja jonka vuoksi olen haalinut kirjahyllyyn odottamaan muitan Steinbeckejä). Kuin surmaisi satakielen (1960) pitää sisällään opetuksia, joita haluaisin kantaa kirjahyllyssäni. Camus’n Ruton (1947) kuuntelin äänikirjana kesken koronapandemian, juuri tyttäremme synnyttyä. Teos tuotti erityisen vahvan kokemuksen. Don Quijote (1605 – 15) oli paitsi sivistävä myös hulvaton. Dyyni (1965) on tieteiskirjallisuuden klassikko ja teema oli tuttu minulle jo nuoruuden tietokonepeliajoista. Dyyni on kuitenkin paljon muutakin, kuvausta ekologiasta, resurssien niukkuudesta, poliittisesta kieroilusta ja niin edelleen.
22.9.2022 mennessä lukemani klassikot lukemisjärjestyksessä (lihavoituna suosikit)
- Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
- Bradbury: Fahrenheit 451
- Linna: Tuntematon sotilas
- Waltari: Sinuhe egyptiläinen
- Hemingway: Vanhus ja meri
- Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
- Frank: Nuoren tytön päiväkirja
- Orwell: Vuonna 1984
- Orwell: Eläinten vallankumous
- Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
- Frankl: Ihmisyyden rajalla
- Hesse: Arosusi
- Baum: Ihmemaa Oz
- Šolohov: Hiljaa virtaa Don
- Hemingway: Kenelle kellot soivat
- Steinbeck: Oikutteleva bussi
- Shelley: Frankenstein
- Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit
- Canth: Työmiehen vaimo
- Lee: Kuin surmaisi satakielen
- Dickens: Suuria odotuksia
- Vonnegut: Teurastamo 5
- Machiavelli: Ruhtinas (Basam Booksin uusi suomennos, jossa myös laaja filosofi, politiikan tutkija Mikko Lahtisen johdanto)
- Kafka: Oikeusjuttu
- Camus: Rutto
- Camus: Sivullinen
- Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
- Christie: Eikä yksikään pelastunut
- de Cervantes: Don Quijote
- Dostojevski: Rikos ja rangaistus
- Herbert: Dyyni
- Golding: Kärpästen herra
- Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
Yksi vastaus artikkeliiin “40 klassikkoa ennen 40. ikävuotta”