Kirjoitettu alun perin 22.9.2022, täydennetty ja muokattu 10.4.2023
Otin joitakin vuosia sitten tavoitteeksi lukea 40 maailmankirjallisuuden klassikkoa ennen 40. ikävuotta. Sinuhe egyptiläisen lukemisesta ajatus varmaan lähti. Lukiossa klassikkojen lukeminen jäi vähiin. Luin pakolliset, pakosta.
Sallin itselleni tässä projektissa myös Suomi-klassikoita, vaikka maailmalla niitä ei ehkä tunnistettaisikaan. Olisiko maailman mainetta eniten niittänyt juuri Waltarin Sinuhe.
Hankalan pohdinnan paikka on se, mikä lasketaan maailmankirjallisuuden klassikoksi. En ole löytänyt yksiselitteistä vastausta. Kaikenlaisia ”100 kirjaa, jotka jokaisen pitää lukea ennen kuolemaansa”-listoja olen kahlannut. Sitten on kirjoja, joiden on nähty rakentavan länsimaista kaanonia. Itämaista kaanonia projektissa edustaa lähinnä venäläinen kirjallisuus.
Klassikot ovat ajattomia ja myöhempien viittausten kohteita. Ne ovat ajattomia kai siksi, että niissä ollaan elämän peruskysymysten äärellä. Niin ne koskettavat lukijoita vuosikymmenistä ja -sadoista toiseen.
Olen lukenut tähän päivään mennessä 39 klassikoksi miellettävää. Suomalaisista listalla ovat Sinuhen lisäksi Tuntematon sotilas, Työmiehen vaimo, Vänrikki Stoolin tarinat, Täällä Pohjantähden alla 1 – 3 ja Seitsemän veljestä. Seitsemän veljestä oli Ahti Jokisen lukemana todella hyvä. Itse luettuna teos olisi saattanut jäädä puolitiehen, mutta hyvä lukija pelastaa paljon. Täällä Pohjantähden alla -trilogia Antti Holman lukemana oli sekin erinomainen. Kolmannen osan aloitin vahingossa eri lukijan kanssa ja pidin osaa heti paljon huonompana. Kun otin Holman lukeman versio kuunteluun, paljon korjaantui (vaikka kolmas osa ei ehkä kannakaan niin kuin ensimmäinen ja toinen). Pohjantähden-trilogian olen laskenut projektissani yhdeksi kirjaksi.
Venäläisistä olen lukenut kirjat Saatana saapuu Moskovaan, Hiljaa virtaa Don sekä Rikos ja rangaistus. Kaikki suosikkejani. Karamazovin veljekset, Anna Karenina sekä Sota ja rauha ovat vielä kiinnostavia, mutta niitä ei löydy äänikirjoina. Äänikirja on tässä elämäntilanteessa ainoa mahdollinen formaatti.
Charles Dickensiltä olen lukenut Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit sekä Suuria odotuksia. Pickwick-kirjan kohdalla vanhanaikainen kieli hidasti lukemista aluksi, mutta pääsin lopulta vauhtiin. Suuria odotuksia meni jo kieleen tottuneena. Pickwick on julkaistu 1836 ja Suuria odotuksia 1860, mistä seuraa kysymys: Miltä vuosisadalta klassikoiden tulee olla?
Mitä pidempään aika on kirjaa koetellut, varmaan sen parempi. Jos asia on vieläkin ajankohtainen, kyseessä on kai varmemmin klassikko. Silti en ole halunnut tarttua Ciceron tai Platonin, saati sumerilaisiin teksteihin. Ja entä mikä on moderni klassikko, ja onko sellainen hyväksyttävä? Modernismi alkoi 1900-luvun alussa, ovatko siitä eteenpäin julkaistut klassikot moderneja?
Lukumatkalta muita mainitsemisen arvoisia ovat Steinbecking kepeä Oikutteleva bussi (1948), joka sopi kesälomaan täydellisesti (ja jonka vuoksi olen haalinut kirjahyllyyn odottamaan muitan Steinbeckejä). Kuin surmaisi satakielen (1960) pitää sisällään opetuksia, joita haluaisin kantaa kirjahyllyssäni. Camus’n Ruton (1947) kuuntelin äänikirjana kesken koronapandemian, juuri tyttäremme synnyttyä. Erityisen vahva kokemus. Don Quijote (1605 – 15) oli paitsi sivistävä myös hulvaton. Dyyni (1965) on tieteiskirjallisuuden klassikko ja teema oli tuttu minulle jo nuoruuden tietokonepeliajoista. Dyyni on kuitenkin paljon muutakin, kuvausta ekologiasta, resurssien niukkuudesta, poliittisesta kieroilusta ja niin edelleen.
Monte-Criston kreivi (1844) heilahti kerralla suosikkieni joukkoon, mutta ei se niin selvää ollut. Jossakin kohtaa kirjaa langat tuntuivat leviävän käsistä ja pakka oli läsähtämässä. Kuitenkin eräät avoimet kysymykset lukijan mielessä kantoivat siitä yli ja lopussa langat sidottiin niin taidokkaasti, että lukija saattoi vain riemuita.
10.4.2023 mennessä lukemani klassikot lukemisjärjestyksessä (lihavoituna suosikit)
- Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan
- Bradbury: Fahrenheit 451
- Linna: Tuntematon sotilas
- Waltari: Sinuhe egyptiläinen
- Hemingway: Vanhus ja meri
- Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
- Frank: Nuoren tytön päiväkirja
- Orwell: Vuonna 1984
- Orwell: Eläinten vallankumous
- Adams: Linnunradan käsikirja liftareille
- Frankl: Ihmisyyden rajalla
- Hesse: Arosusi
- Baum: Ihmemaa Oz
- Šolohov: Hiljaa virtaa Don
- Hemingway: Kenelle kellot soivat
- Steinbeck: Oikutteleva bussi
- Shelley: Frankenstein
- Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit
- Canth: Työmiehen vaimo
- Lee: Kuin surmaisi satakielen
- Dickens: Suuria odotuksia
- Vonnegut: Teurastamo 5
- Machiavelli: Ruhtinas (Basam Booksin uusi suomennos, jossa myös laaja filosofi, politiikan tutkija Mikko Lahtisen johdanto)
- Kafka: Oikeusjuttu
- Camus: Rutto
- Camus: Sivullinen
- Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
- Christie: Eikä yksikään pelastunut
- de Cervantes: Don Quijote
- Dostojevski: Rikos ja rangaistus
- Herbert: Dyyni
- Golding: Kärpästen herra
- Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys
- [Päivitetty 10.4.2023 tästä eteenpäin] Salinger: Sieppari ruispellossa
- Dumas: Monte-Criston kreivi
- Dickens: Saiturin joulu
- Twain: Huckleberry Finnin seikkailut
- Linna: Täällä Pohjantähden alla 1 – 3
- Kivi: Seitsemän veljestä
Mahdollisia luettavia (klassikoita ja muita)
- Dumas: Kolme muskettisoturia
- Eco: Ruusun nimi
- Dostojevski: Karamazovin veljekset, Idiootti
- Kafka: Muodonmuutos
- Tolstoi: Sota ja rauha, Anna Karenina
- Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
- Melville: Moby Dick
- Stoker: Dracula
- Defoe: Robinson Crusoe
- Puzo: Kummisetä
- Lönnrot: Kalevala
- Huxley: Uljas uusi maailma
- Asimov: Säätiö
- King: Hohto
- Steinbeck: Vihan hedelmät
- Jack Kerouac: Matkalla
- Wyndham: The Chrysalids
- Mann: Tohtori Faust, Maaginen vuori
- Swift: Gulliverin matkat
- Waltari: Siellä missä miehiä tehdään, Komisario Palmun erehdys, Fine van Brooklyn, Lähdin Istanbuliin, Mikael Hakim, Feliks onnellinen, Yksinäisen miehen juna, (Matkakertomuksia – Mika Waltarin matkassa 1927–1968)
Yksi vastaus artikkeliiin “40 klassikkoa ennen 40. ikävuotta”