Kyselin Sinuhe egyptiläisen luettuani hyviä klassikoita luettavaksi. Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don sai useampia ääniä, ja teosta oli kehuttu minulle jo aikaisemmin. Šolohov sai teoksesta Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1965. Kyseessä on neliosainen eeppinen romaani, joka oli minulla käsillä trilogiana.
Teos kertoo kasakoiden silmin sodissa vuosien 1912 – 1922 aikana. Arki meinaa pyöriä välillä, mutta sodan kurjimus tulee taas keskeyttämään. Kuten suomentaja Juhani Konkka kirjoittaa teoksen suomennoksen lopussa, Šolohovin yhtenä merkittävänä ansiona teoksessa voidaan pitää sen objektiivisuutta: esimerkiksi sotien ryöstöretkistä ja teloituksista kerrotaan suoraan, niin punaisten kuin valkoisten osalta.
Yli 1300 sivun mitta kieltämättä hirvitti, sillä edessä olisi pitkä urakka. Kantaisiko juoni, pysyisikö mielenkiinto yllä?
Kuten kävi edellisen lukemani venäläisklassikon Saatana saapuu Moskovaan kanssa, Don otti toistasataa sivua lähteäkseen kunnolla käyntiin.
Taustoitus on silti tärkeää, sillä teoksessa on runsaasti henkilöitä, jotka ovat mukana tarinan eri kohdissa. Tarina etenee vaihdellen eri henkilöiden matkassa. Mukana pysymistä ei helpota se, että henkilöillä on lähes poikkeuksetta myös lempinimi, jota ei aina voisi mitenkään päätellä tämän oikeasta nimestä.
Yksi teoksen ansioista ovat upeat luonnon ja ympäristön kuvaukset. Šolohov maalailee lukijan mieleen upeasti vaikkapa Tatarskin kylän maisemaa Don-joen varrella. Luontokuvaus tuo myös kontrastin siihen, kun seuraavalla aukeamalla lukija jo heitetään sodan kauhujen ytimeen. Sapelit heiluvat, raajat irtoavat ja sotilaiden kohtaamia ruumiita kuvataan yksityiskohdin.
Sotien kurimuksen keskelle on punottu rakkaustarina, joka sekin lähinnä piikittelee lukijaa. Sota ei anna aikaa rakkaudelle. Arjen työt seisovat niin ikään paikallaan. Sota painaa päälle. Jos ei kuole sapelista arojen taisteluissa, saa menehtyä kulkutautien kourissa. Kuolema korjaa henkilöitä ennätystahtia.
Tarina ei hymyilytä. Toivon pilkahduksia tarjotaan ehkä siellä täällä, mutta nopeasti oppii tietämään, että ne eivät ole valoa tunnelin päässä.
Hienosti punottu, vaikka raadollinen, tarina kantaa. Käsilläni on ollut yksi hienoimmista lukemistani kirjoista.
Viestintää, markkinointia, johtamista 
Yksi vastaus artikkeliiin “Hiljaa virtaa Don”