Miten Pointti – Porin ylioppilaslehti sai alkunsa

Perkasin paperiarkistojani. Niiden uumenista löytyi muutamia dokumentteja Porin ylioppilaslehden alkuvaiheista. Mielenkiintoinen, pelottavakin, projekti.

Olin aloittanut opiskelut Porin yliopistokeskuksessa syksyllä 2010. Loppuvuodesta minut valittiin seuraavaksi vuodeksi Porin ylioppilasyhdistys Pointerin hallitukseen, viestintävastaavaksi. Tehtävään kuului myös Pointti-nimisen lehdykän päätoimittajuus.

Päätin, että jos puhutaan päätoimittajuudesta, tarvitaan myös oikea lehti. Pori oli muutenkin ansainnut ylioppilaslehtensä.

Aika monta kertaa ajattelin sen jälkeen, että mitähän tästäkin tulee.

En muista tarkkaan alkuvaiheita. Kyselin mukaan kirjoittamisesta ja visuaalisista asioista kiinnostunutta porukkaa. Tekijöitä ensimmäisellä lehdellä oli kymmenen. Minä, seitsemän muuta kirjoittajaa ja kaksi art directoria, Nyyssölän Laura sekä Vanhatalon Isa. Oli hyvä saada mukaan taittoa paremmin hallitsevia, ja paremman visuaalisen silmän omaavia. Kuten myös innokkaita kirjoittajia.

Onneksi kiinnostunutta porukkaa oli, sillä vasta sitten aloin uskoa, että hyvä tästä tulee.

Lehden suunnittelua

Lauran ja Isan kanssa istuimme alas rakentamaan lehteä, ja miettimään sen ulkoasua. Mallia otettiin muista opiskelijakuntien jäsenlehdistä ja monista muistakin tuotoksista. Jonkinlaiset toimitustyökannukset olin saanut Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan lehden Pulssin toimittamisesta – tottakai sitäkin benchmarkattiin. TAMKin viestintäpalveluissa työskennellessäni olin ollut sisäisen tiedotuslehtisen toimitussihteerinä – siitäkin oli runsaasti apua nyt käsillä olevassa projektissa.

Porin ylioppilaslehden suunnittelukokous
Porin ylioppilaslehden suunnittelukokous

Olin sattunut juuri olemaan Kylteripäivillä työpajassa, jossa tuumittiin kylteriyhteisön lehden tekemistä. Sieltä sai oivat raamit lehden rakentamiselle. Agenda ensimmäisiin palavereihin muodostui tuon työpajan agendasta:

Lehdensuunnittelutyöpajassa.
Lehdensuunnittelutyöpajassa.

Sisältöjen pariin

Kun visuaaliset puitteet olivat suht hyvällä mallilla, täytyi keskittyä oleellisimpaan eli sisältöön. Toimituskunnan palavereissa pohdimme, mitä kirjoittaisimme ja kuka kirjoittaisi mistäkin.

Vappu oli tulossa, se oli selvä aiheen paikka. Akateemisia wappuperinteitä viriteltiin Porissa kovin. Porin yliopistokeskuksessa toimii useiden yliopistojen yksiköitä, ja kunkin opiskelijoilla on oma ainejärjestönsä. Kulttuurit ovat hyvin erilaisia. Halusin tehdä jutun ainejärjestöjen yhteistyöstä.

Minka Leino kirjoitti hienon jutun opiskelijavaikuttamisesta, Nana Keränen erinomaisen jutun Porin ylioppilasteatterin projektista. Miikka Kunnari haastatteli Porin yliopistokeskuksen seinien sisällä toimivia vaikuttajia, jotka olivat ehdolla pian tulevissa eduskuntavaaleissa.

Kun kerta olin opiskellut aikaisemmin ammattikoreakoulussa, halusin viritellä yhteistyötä myös sinne suuntaan. Vieraskynäkirjoittajaksi saimmekin Satakunnan AMK:n opiskelijakunnan hallituksen silloisen puheenjohtajan, Jyri Sallisen.

Pointin kirjoitusohje.
Pointin kirjoitusohje.

Laadin omalla, vähemmän huikealla, kirjoittajataustallani Näin duunaat Pointtia -ohjeen kirjoittajille. Yllättävän pätevän ohjeen kirjoitin, sillä samoja asioita hoen vuodesta toiseen yhdistysten viestintätehtävissä.

Ensimmäisen lehden aineistomääräaika oli 24.3.2011. Lehden painosmäärä oli 200 kpl. Oli kutkuttavaa, kun lehdelle saatiin jopa oikea ISSN-numero.

Me ollaan oikeasti tehty oikea lehti!

Pointin mediakortti
Pointin mediakortti

Ensimmäisen lehden painatus maksettiin muistaakseni ylioppilasyhdistyksen kassasta. Jatkossa lehden elinvoima piti pitää yllä mainosmyynnillä. Yllättävän paljon urakkaa kirjoitus- ja linjailutyön ohessa. Taiteilimme myös mediakortin. Markkinointimiehenä näppäilin siihen, että lehti on ”ilmoittajille ainutlaatuinen kanava tavoittaa alueen yliopisto-opiskelijoita”. Niinhän se onkin.

Ensimmäisen vuoden seikkailuja

Toimin vuoden, kolmen numeron, ajan päätoimittajana. Kirjoitin aika paljon juttuja ja seikkailin milloin missäkin. Minulla oli tuolloin hyvin persoonakeskittynyt ote asioihin, joten juttuni olivat pääasiassa jonkinlaisia henkilöprofiileja.

Pääsin tutustumaan Aalto Enterpreneurship Societyyn (Aaltoes) ja haastattelemaan sen silloista nokkamiestä Miki Kuusta. Haastattelimme Nanan kanssa Pelle Miljoonaa. Kävin Apulannan keikkabussissa jututtamassa tyyppejä. Silloista professori-idoliani Alf Rehniä jututin Nordic Business Forumin yhteydessä. Pääsin sinne median edustajana. Jorma Uotisen haastattelu jäi kovin mieleen. Yhteen numeroon haastattelin Madventures-kaksikkoa, ja erääseen pyysin Pertti Jarlalta Fingerpori-sarjakuvan – sellaisen myös saimme!

Richard Branson, Nordic Business Forum 2012
Richard Branson, Nordic Business Forum 2012

Arvaapa, kuinka huikeaa oli olla lehdistötilaisuudessa kuulemassa Richard Bransonin ajatuksia? Paikalla oli Talouslehti, Kauppalehti, ja Porin ylioppilaslehti Pointti!

Kun otin yhteyttä esimerkiksi Uotiseen, ajattelin, että miksi mies jonkin pienen ylioppilaslehden toimittajalle haastattelua antaisi. No antoipa, hyvinkin!

Jos jotakin, niin rohkeutta ja uskoa tekemisiin lehtiprojekti antoi. Ei se ollut maan kaunein ja terävimmin kantaaottava opiskelijalehti – oma kynäni ainakin oli varsin pehmeä. Mutta se oli oikea lehti, jota sai tehdä hienolla porukalla.

Tätä kirjoittaessa lehdestä on ilmestynyt 21 numeroa. Niitä pääset selaamaan Issuu-palvelussa. Lehdelle on perustettu myös oma saitti. Tekijät jälkeeni ovat vieneet lehteä rohkeasti uuteen suuntaan. Hioneet siitä särmikkäämmän ja tyylikkäämmän.

Lehtimedia kamppailee olemassaolostaan paperimuodossa ja digiformaatti on päätynyt monen julkaisun ainoaksi muodoksi. Uusia innokkaita tekijöitä on joskus haasteellista saada ja taloudelliset seikat tuovat omat haasteensa. Toivottavasti Porin ylioppilaslehti voi näistäkin asioista huolimatta hyvin myös hamassa tulevaisuudessa. Lehdenteossa mukanaoleminen on myös hieno kokemus – suosittelen lämpimästi kaikille! Varsin harvassa ovat ne alat ja työt, joissa ei jonkinlaista kirjoituskokemusta tarvittaisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s