Berliinin maraton 2021

Berliinin maratonille päästään arvalla. Arpaonni suosi minua vuoden 2020 maratonin kohdalla, mutta korona peruutti sen.

Uusi yritys 2021 ja matkalla on edelleen ollut epävarmuustekijöitä. Syksyä kohden epävarmuutta on poistunut ja enää on reilut seitsemän vuorokautta siihen, kun Berliinin maratonin lähtölaukaus pamahtaa.

Treenikausi tähän päätavoitteeseen on kestänyt näin ollen toista vuotta. Juoksukilometrejä on kertynyt tälle vuodelle 1600. Heinäkuun NUTS Ylläs Pallas -polku-ultramaratonia varten tuli treenattua reilumpia viikkokilometrejä, nousuja laskettelurinteellä ja teknisillä poluilla etenemistä.

Heinäkuun jälkeen olen terävöittänyt etenkin vauhtikestävyysharjoittelua. Parissa viikonlopputreenissä juoksin epävirallisen puolimaratonin ennätykseni kahtena peräkkäisenä kertana, joten kunto vaikuttaisi olevan kohdallaan.

Korona vaivaa edelleen maailmaa ja matkustamista, vaikka portteja onkin jo alettu availla. Kaksi rokotusta ja niiden myötä kelpoisa EU:n koronarokotustodistus helpottaa matkan tekoa Berliiniin huomattavasti. Berliinissä todistusta (tai tuoretta negatiivista testitulosta) vaaditaan myös ainakin ravintoloihin ja hotelleihin pääsemiseksi. Myöskään Berliinin maratonin messualueelle ei ole asiaa ilman näitä, ja niitä vastaan saa myös rannekkeen, jolla pääsee lähtöalueelle. Myös kasvomaski on pakollinen varuste, ja sitä tulee käyttää julkisissa liikennevälineissä.

Berliinin maratonilla tavoittelen omaa ennätysaikaani ja neljän tunnin alitusta. Alitus vaatii ennätyksen parantamista reilulla 20 minuutilla. Pohjatyö on tehty ja reitti on tunnetusti nopea. Olen jo hyvän tovin odottanut tätä kokemusta.

Lisätty maratonin jälkeen 7.10.2021: Ennätys parani vajaan minuutin, mutta nilkan nyrjähdys edellisenä päivänä ja liian lämmin ilma ehkäisivät suuremmat ennätystavoitteet jo alkuunsa. Silti todella hieno kokemus! Lue lisää: Kokemus nimeltään Berliinin maraton.

Yksi vastaus artikkeliiin “Berliinin maraton 2021

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s