Tämä on viides kesäni Porissa. Jokaisen niistä olen ollut hommissa joko SuomiAreenalla (2011, 2012 ja nyt 2015) tai Pori Jazzissa (2013 ja 2014). Jazzissa toimin molempina vuosina markkinointiassistenttina, noin puolen vuoden jakson molempina vuosina.

SuomiAreenassa olin vahvimmin kiinni 2011 työskennellessäni Porin kaupungin viestintä ja tapahtumat -yksikössä. 2012 päädyin tapahtuman yhtenä keskustelupaikkana toimivaan Puuvillan puistoon ollessani kesätöissä suunnittelijana Porin yliopistokeskuksella. Nykyinen koordinaattorin tehtävä vei paikkavastaavaksi puistoon tälle vuodelle, joten oli aika vetää jälleen SuomiAreenan punaiset ylle.

Pori Jazz ja SuomiAreena muuttavat Porin aivan eri kaupungiksi. Kaduilla on vilinää ja eloa eksponentiaalisesti verrattuna normaaliin menoon. Kertaakaan en ole päässyt elämään viikkoa osallistujan näkökulmasta, mutta en sitä osaa kaivatakaan: Työkokemukset molempien tapahtumien kohdalla ovat olleet elämäni antoisimpia.

Some-asiaa kansalle 2011

Jonkinlaisen some-ammattilaisen startin koin SuomiAreenassa 2011, kun sain tehtäväkseni koordinoida tapahtuman kansalaistorille some-klinikan. Sen tarkoituksena oli valistaa kansaa some-palveluista kädestä pitäen sekä haastatella Suomen vaikuttajia sosiaalisen median käytöstä. Paikalla piipahtivat mm. Peter Vesterbacka sekä Mikael Jungner (kuvissa alla). Some-ammattilaisuudesta puheen ollen: Muuan Wahlman vetää Porissa syksyllä kurssin some-markkinoinnin perusteista ja myöhemmin käytännön työpajan some-sisällöntuotantoon.
ext 2

ext

Puuvillan puistossa 2012

Kirjoitin ao. vuoden kokemuksistani vanhaan blogiini varsin kattavasti, joten en toista asiaa uudemman kerran. Sokerinhuuruisen – siltikin todellisia viikonjälkeisiä tuntoja kuvastavan – tekstin voi lukea täältä.

Jazzvuodet 2013-14

Pori Jazz oli yliopistokeskuksessa markkinointia opiskelevalle unelmatyöpaikka, totesin keväällä 2013. Otin yhteyttä tapahtuman silloiseen markkinointipäällikköön ja tiedustelin, josko markkinointipuolella kaivattaisiin ahkeraa tekijää. Olin muistaakseni jo samana päivänä haastattelussa ja seuraavalla viikolla kiinnitetty Pori Jazz -poppooseen markkinointiassistentin nimikkeellä. Kyllä piti pari kertaa hieraista silmiä, kun istuin ensimmäisiä päiviä Pori Jazzin pääkonttorilla: Tässä sitä nyt oltiin!

Kolme erilaista Jazztyöläistä, vasemmalta lukien: Muusikko Dave Douglas, allekirjoittanut ja taannoin Grammyn voittanut jazzmaailman moniottelija Ashley Kahn.
Kolme erilaista Jazztyöläistä, vasemmalta lukien: Muusikko Dave Douglas, allekirjoittanut ja taannoin Grammyn voittanut jazzmaailman moniottelija Ashley Kahn.

Tapahtuman kokoon nähden yllättävänkin pienessä järjestäjäkokoonpanossa pääsi tekemään kaikenlaista markkinointiin liittyvää aina päivittäisestä mainostoimistobriiffauksesta ja lehti-ilmoitusten koordinoinnista nettisivujen viilauksiin ja yhteistyökumppanien näkyvyyden varmistamiseen. Festivaalin lähestyessä tahti oli kiihtyvä ja paine kasvava, mutta juuri nuo kokemukset yhdistettynä monipuoliseen tekemiseen ja loistaviin työkavereihin tekivät kokemuksesta yhden elämäni parhaimmista.

jazz14

Yhtä mahtavaa oli päästä Jazz-porukkaan seuraavana vuonna.. Työskentelin alkuvuonna 2014 reilun kuukauden ajan puoliviikkoisesti Pori Jazzilla ja puoliviikkoisesti Turun kauppakorkeakoulun tutkimusavustajana, jonka jälkeen pääsin jälleen täysillä Jazz-työn makuun. Aikaisemman Jazz-kokemuksen myötä paine ja vauhti eivät tuntuneet enää niin valtavilta, mutta kyllä niitä koettiin. Hienoja kesiä!

Puuvillan puistossa 2015

Päästään kuluvaan vuoteen. Työskentelen vuoden loppuun asti Porin yliopistokeskuksen koordinaattorina tehden markkinointiin ja tapahtumiin liittyviä toimia. Työ on sikälikin mahtava, että teen 40 % työaikaa eli olen töissä keskimäärin kaksi päivää viikossa. Kaksi päivää viikossa työstän gradua ja yhden työpäivän pyhitän blogeille sekä jutun alussa mainitsemieni some-kurssien suunnittelulle.

Puuvillan puisto 15
Puuvillan puistossa 2015. Kuva: Porin yliopistokeskus.

Työni kautta päädyin muutamaksi päiväksi paikkavastaavaksi yliopistokeskuksen edessä olevaan Puuvillan puisto -keskustelupaikkaan.

2011 näin SuomiAreenan rakentumisen ”keskusjohdosta” käsin. 2012 oli puolestani pääasiassa apukäsinä ja kuvaajana Puuvillan puistossa. Tänä vuonna koordinaatiotehtävä oli laajempi sisältäen monenlaisia keskusteluiden sujuvuuteen liittyviä asioita. Sen ohessa livetwiittailin ja some-viestin varsinaisen työni puolesta.

Tätä kirjoittaessa, SuomiAreena-viikon juuri päätyttyä, olo on tismalleen samanlainen kuin jokaisena vuonna aikaisemmin: Kaikki on annettu ja yhtään enempää ei jaksaisi kiinnostaa. Ensi vuonna ei kiinnosta, sitä ajattelee. Noin kahden vuorokauden kuluttua mieli kuitenkin kysyy: Koska pääsee jälleen tapahtumatohinaan?

Huikeita kokemuksia!

Mainokset