Älä tuhlaa aikaasi eli miten sinun kannattaa elää lyhyt elämäsi

Ei aikamme ole vähäinen – tuhlaamme sitä paljon […] Siellä missä se haihtuu ylelliseen nautiskeluun tai välinpitämättömyyteen, siellä missä ei omistauduta minkään hyvän tavoitteluun, siellä havahdumme vasta viimeisen välttämättömyyden äärellä: huomaamme sen kadonneen, minkä kulumista emme ymmärtäneet.

Näin kirjoittaa Seneca, noin 4 eaa. – 65 jaa. elänyt roomalainen valtiomies, konsuli, kirjalilija ja stoalainen filosofi kirjeessä appiukolleen. Juhana Torkki on suomentanut Senecan viisauksia mainioon pieneen kirjaseen Seneca – Elämän lyhyydestä.

Elämä on pitkä, jos sen osaa käyttää, kirjoittaa Seneca. Aikansa saa tuhlattua niin kyltymättömällä ahneudella kuin uuvuttavalla ”uurastuksella tyhjänpäiväisissä töissä”. Osa seilaa elämän läpi päämäärättä ailahdellen asiasta toiseen.

Monet jumiutuvat himoitsemaan toisten ihmisten onnea ja valittamaan omaa osaansa.

Seneca piiskaa sanoillaan säälimättömästi. Piiskan sivallukset ovat edelleen ajankohtaisia. Senecan mukaan monen on imenyt kuiviin jo pari tuhatta vuotta sitten ”jokapäiväinen huoli oman erinomaisuuden osoittamisesta”. Kuulostaa henkilöbrändäykseltä. ;)

Oletko 20 000 vuorokauttasi kiireinen vai joutilas – vai toimelias vetelehtijä?

Miksi annamme aikaa kaikkeen mahdolliseen tekemiseen, kun sitä on käytettävissä niin rajallisesti? Miksi tavoittelemme himoiten asioita, joiden merkitys on olematon kuoltuamme tai loppuelämästä tarkastellen?

Tuhlaamme aikaa armottomasti, koska emme näe, minkä verran sitä on meillä käytössämme. Rahan suhteen on helppo olla tarkempi, koska lompakkoon voi kurkistaa ja pankkitilin saldon tarkastaa.

80 vuotta elävällä on käytössään aikaa alle 20 000 vuorokautta (jos nukkuu kahdeksan tunnin yöunet). Tosin meistä kukaan ei tiedä, onko käytössämme ehkä vain 10 000 vuorokautta, jos sitäkään.

Senecan ajattelun keskeisiä määritelmiä ovat kiireinen ja joutilas. Kiireisiä Seneca ruoskii sanoillaan. Joutiluus on tavoiteltava hyve, joskaan se ei tarkoita sellaista joutilaisuutta, mikä meille ehkä ensimmäisenä tulee mieleen. Joutilas on ihminen, joka itse päättää, mihin aikansa ja elämänsä käyttää. Kiireinen on taas ihminen, jonka elämä ohjautuu ulkoapäin.

Joutilaisuudesta Seneca erottaa kuitenkin toimeliaan vetelehtijän. Toimeliaita vetelehtijöitä ovat nykymaailmassa television orjat, himokeräilijät, itsensä ehostamiseen ylenmäärin panostajat, jopa muusikot. Seneca kirjoittaa:

Vai kutsutko niitä joutilaiksi, jotka järjestelevät ahdistelevan pikkutarkasti korinttilaisia pronssejaan […] Tai ne, jotka istuvat painiotteluiden katsomossa katselemassa poikasten nujakointia? […] Kutsutko joutilaiksi niitä, jotka viettävät tuntikausia parturissa? […] Entä ne, jotka ovat uppoutuneet laulujen tekemiseen, kuuntelemiseen ja opetteluun? Äänen, josta luonto on tehnyt parhaan ja yksinkertaisimman…

Seneca parjaa toimeliaiksi vetelehtijöiksi myös ne, jotka opiskelevat tyhjänpäiväisiä asioita: ”Oli aikoinaan kreikkalainen tauti kysyä, montako soutajaa Odysseuksella oli […] Jos keräät tuollaista sisällesi, se ei kartuta hiljaista tietoasi.”

Miten tulisi elää?

Mitä ihmettä Seneca sitten haluaisi ihmisen tekevän?

”Kaikista ihmisistä joutilaita ovat ainoastaan ne, jotka omistavat aikansa viisaudelle – vain he todella elävät”. Tämän kirjoitettuaan Seneca viittaa menneiden aikojen filosofeihin ja heidän tutkimiseensa:

Mikään aikakausi ei ole meiltä kielletty, meillä on pääsy kaikkiin, ja jos haluamme avartaa mieliämme ja tulla ulos tästä inhimillisen elämän heikkoudesta ja ahtaudesta, on valtavasti aikaa, jonka halki kulkea.

Seneca näkee, että viisauden vaaliminen on ainoa kestävä asia: ”Kunnianosoitukset, muistomerkit, kaikki, minkä kunnianhimo on säätänyt asetuksin tai pystyttänyt kivestä, on pian raunioina. […] Mutta sille, minkä viisaus on pyhittänyt, ei voi tehdä vahinkoa”.

Lyhin ja rauhattomin elämä on Senecan mukaan niillä, jotka unohtavat menneisyytensä, laiminlyövät käsillä olevan hetken ja elävät tulevan pelossa. Turhuutta on harkitsematon, ailahteleva elämä, levoton ilonpito:

Nuo ilot ovat vailla vankkaa perustaa, tyhjästä ne nousevat ja sama tyhjyys niitä jäytää.

Turhuutta on myös hankkia vaivalla jotakin, jonka ylläpitämisen vaiva on vielä suurempi:

…mitä säälittävin on pakostakin niiden elämä, jotka tekevät paljon työtä saadakseen jotakin, minkä säilyttääkseen heidän on tehtävä työtä vielä enemmän. […] Samalla he eivät kiinnitä mitään huomiota aikaan, joka kerran mentyään ei koskaan palaa takaisin.

Jälkikirjoitus

Senecasta, jo siltä osin kuin mitä Juhani Torkki on kirjaansa kääntänyt, voisi ammentaa asiaa paljon enemmän. Senecaa voisi tutkia syvemmin ja ymmärtää paremmin. Edelle olen ottanut Torkin teoksesta niitä katkelmia, jotka vetosivat minuun eniten: Mikä Senecan parjaus osui omaan sydämeeni kipeimmin. En ole uskaltautunut syvään analyysiin Senecan viisauksista, koska en tunne Senecaa hyvin.

Olen ammentanut tähän vain yhdestä kirjan tekstistä (teoksessa on kolme Senecan tekstiä), Elämän lyhyydestä. Kirjan viimeinen teksti, Johdatuksesta, oli itselleni vähintään yhtä koskettava.

Senecan sanat herättelevät. Olen kuitenkin epävarmalla kannalla siitä, onko viisauden vaaliminen filosofiaa ja filosofeja tutkimalla kuitenkaan paras tapa elää. Vaikka viisauden tavoittelu olisikin kaikkein arvokkainta, eikö viisauden karttuminen vaadi myös arkielämää ja ajan antamista toisille – ja jopa enemmän sitä kuin menneiden viisaiden ajatusten tutkimista?

Harvan meistä elämä voi olla sellainen, joka ei ohjaudu ainakin osaltaan ulkoapäin (työpaikka, perhe). Ja jos suurin osa alkaisikin elää tämän ideaalin mukaan, mihin yhteiskunta menisi, kun meillä ei olisi työvoimaa eikä tulevia sukupolvia?

Seneca kuitenkin opettaa, että aikasi on arvokkain resurssisi. Sen voi sijoittaa järkevästi, tai armottoman tyhmästi.

Juhana Torkki on kääntänyt Senecan arvokkaita ajatuksia kompaktiksi paketiksi (kolme tekstiä mahtuvat reiluun sataan sivuun). Senecan kryptisemmät viittaukset avautuvat Torkin kirjoittamien alaviitteiden kautta. Pieni kirja täynnä viisautta ja peilauspintaa elämän menoon, suosittelen tutustumaan.